Z5

Z5
Catalansin kotikentän seinältä löytyi jalkapallokulttuuria. Vaikeasti suomennettavissa, mutta koitetaan:" Elämä on lahja, onni ja taistelu." Futiskentälle sopisi ehkä paremmin käännös:" Elämänlahja on onni saada kamppailla!"

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Seuratoimintaa

Päivänä eräänä sellainen äijänkäppyrä, hieman puliukkomainen olemukseltaan, ilmestyi kentän reunalle ja onnistui saamaan koko urheilupuiston pois tolaltaan.

Samana päivänä paikalla oli aiemmin parkissa muutama AS Monacon bussi, joten epäilen ukkelin myöhästyneen kyydistään. Tästäköhän oli niin kovasti harmistunut, että alkoi soittaa suutansa kentän reunalla? Siitä seurauksena koko kompleksin käynnissä olevat pelit keskeytyivät ja kaikki pelaajat yrittivät tosissaan saada vierailijan hiljaiseksi. Ilmanyrkkeilyä ja karatepotkuja hutiin viuhui niin, ettei tilanteesta välillä saanut mitään selkoa.
"Kukahan tässä oikein tappelee ja kenen kanssa ?", kysyimme toisiltamme.
Mukana oli varmastikin pari-kolmekymmentä hiljentäjää, kaikki heti valmiina survomaan äijänkuvatuksen lyttyyn. Lopulta tilanne äityi niin kuumaksi, että ykköskoutsi sai puolinelsonilla kantaa ukon niin kauas kentästä, ettei tämä enää ilmestynyt huutelemaan. Muutaman kerran piti kuitenkin yritää palata. Tietenkin.

Täällä pitää muistaa, että joka kenttä on jonkun seuran kotipesä. Niin täällä meilläkin. ASA:lla on alueella toimisto, jossa pitää kansliaa ihan palkatun oloinen neiti, seuranaan kourallinen eläkeikäisiä jalkapallon suurkuluttajia. Jos toimistolle on asiaa, siellä on aina joku klo 16-20, siis joka päivä. Toimisto hoitaa kaikki paperiasiat, kuten lisenssit, valokuvauksen, kenttävaraukset, urheiluvälineet, aikataulut ja lisäksi siellä voi vaikka näyttää videoita. Kun toimiston väki hoitaa kaikkien joukkueiden asioita, jää valmentajille vain valmennus ja joukkueenjohtajia ei tarvita.

Tässä voisi olla suomalaisille seuroille mallia. Puolipäiväisen työntekijän saisi 200-300:n pelaajan seuraan jo aika pienellä kustannuksella. Jos toimisto hoitaisi vielä keskitetysti mainoshankinnan ja paitatilan myynnin, voisi kustannus harrastajille pysyä pienenä.

U15 ikäluokassa on kolme joukkuetta ja niissä vain kolme valmentajaa. Heillä ei ole omia lapsia joukkueissa ja he valmentavat saman ikäisiä poikia joka vuosi. Heille siis tulee vuosittain yksi uusi ikäluokka ja toinen vanha poistuu. He harrastavat valmentamista, mikä on täällä yleisin valmentajatausta (työkaverini valmentaa rugbyä,  tämä perustuu hänen mielipiteeseensä). Kunkin valmentajaporukan kanssa kasvetaan siis kaksi vuotta ja tehdään samoja asioita kuin edeltävä ikäluokka on aikanaan tehnyt.

Ikäluokkien taso aina määrää sen, miltä tasolta kukin seuraavan vuoden joukkue jatkaa. Kun joukkueessa on kolme eritasoista joukkuetta, tarkoittaa se, että kipeytynyttä polvea huilataan alemman joukkueen kanssa. Jos joku lusmuilee, putoaa hän alempaan joukkueeseen armotta.
Ylöspäin on pitkä matka ja sinne suuntaan mennään ilmeisesti aina johonkin rooliin, jonka täyttämisen monimutkaista filosofiaa emme ole vielä keksineet. Joka tapauksessa ykköseen nousseita yhdistää todella kova kunto ja kyky pelata nopeaa.

Harjoitukset ovat
1.      kovaa rääkkiä, jos alla on tappio. Palloon ei välttämättä kosketa ollenkaan, vaan koko treeni saatetaan käyttää kentän ympäri juoksemiseen, aina joka toinen suora spurtaten.
2.      yhtä hillumista, jos alla on voitto. Ja jos on pienikin syy nauttia elämästä, se tehdään.
3.      perustekemistä, kuten kuntopiiriä, keskityksiä, syöttömyllyä tai jotain muuta tuttua. Voisin veikata, että paikallinen palloliitto antaa ohjekirjan kullekin ikäluokalle ja sitä noudatetaan.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

" Ranskalainen systeemi "

Tätä kirjoittaessa kolme kuukautta ranskalaisen pelisysteemin opiskelua on takanapäin. Oppi kentältä on, ettei tuollainen aika vielä riitä paikallisen pelitavan omaksumiseen. Vaikka pelurimme pelilahjat aina aika ajoin erottuvat massasta, kun hieman tilaa aukeaa, on kuitenkin pääsääntöisesti kyseessä nopearytminen pallomylly keskialueella. Maata pitkin ja lyhyin etäisyyksin. Aggressiivisesti palloon iskien ja suojaukset kiertäen. Sellaisessa pelitavassa ei ole tähtiä eikä loisteta, vaan peli on jatkuvaa pallon riistoa. Jalat siis tukevasti maahan ja tavoitteille on annettava aikaa.

Olemme tehneet kaksi suurta futishavaintoa:

·        Pallon suojaaminen ei riitä. Se pitää myös olla hallussa ennen suojaamista. Suomessa - totta puhuen - hyvä pallon suojaaminen monesti riittää, mutta Ranskassa on poikiin sisäänrakennettu jatkuva pyrkimys palloon. He ovat ohi suojausta yrittävästä, ennen kuin sitä ehtii aloittamaankaan.

·        Ei riitä, että on vapaana. Kun peli on nopeaa, ei monikaan ehdi katselemaan kauas laidoille, vaan jokaisen pitää tehdä itsensä vapaaksi ja syötettäväksi riittävän lähelle palloa. Kun tähän pystyy, on omaksunut tason, joka täällä on äidinmaidossa. Vaatimuksena on armoton määrä liikettä ja peliaika on pitkä; 2 x 45minuuttia.

Juniorit ovat Ranskassa niputettu aina kahden ikäluokan eriin. Esimerkiksi oman pelurimme tapauksessa on tänä vuonna kyseessä U15, kun ensi vuonna se on jo U17. Näillä ikäryhmillä pelataan sitten monenlaisia ja eritasoisia sarjoja:

·        Korkein saavutettavissa oleva sarjataso Ligue Mediterraneessa on Division Honneur. Sitä johtaa Bel Air, kannoillaan Nice ja Olympique Marseille. Sarjaa pelaa 12 joukkuetta.
·        Seuraava sarjataso on Division Honneur Regional (D.H.R.), jota ASA:n U15-ikäluokan ykkösryhmä pelaa. Siinä on kaksi 12:sta joukkueen lohkoa. Lohkoa A johtaa tällä hetkellä Cannes, meidän ASA 1:n ollessa seitsemäs.
 -> Pelillisesti arvioisin, että tämä sarjataso on pelinopeudeltaan yläpuolella suomalaisten joukkueiden tämän ikäluokan tason. Yksilöiden teknisessä osaamisessa emme ole perässä.
·        Kolmas taso on U15 Excellence. Se on pienemmän maakunnan aluesarja, mutta kun Bouches-du-Rhonen maakuntaan kuuluu mm. Marseille ja Aix, tämäkin 12 joukkueen sarja on todella kovatasoinen.
-> Tämän voisi laittaa kotimaisen etelä-länsisarjan aivan kärjen kanssa samalle viivalle. Tästä sarjasta voisi löytää HJK:n tai KäPan.
·        Neljäs taso, U15 Pre-Excellence on se taso, jossa pelurimme oma ASA 2 pelaa. Taso on niin laaja, että kaikkien pelien ollessa tasaisia ei suurta eroa ylempään sarjaan ole.
-> Tämän sarjan kärki säilyisi hyvin suomalaisessa etelä-länsi sarjassa.
·        Viides taso, U15 Honneur, on suomalainen aluesarja ja ykkönen yhdessä. Kova yritys, paljon joukkueita ja kiihkeä asenne. Tässä sarjassa pelaa ASA 3.

Ikäluokkajärjestelmä tuo kaikille tasoisiaan pelejä. Se on mukava havaita kentän reunalle, sillä kaikki pelit ovat tasaisia. Kahden ikäluokan sotkeminen, kova yritys ja tasainen kilpailu tuo kuitenkin mukanaan haittapuolen. Kolmen kuukauden aikana kentälle on kutsuttu ambulanssi jo kaksi kertaa ja oman joukkueen poikiakin on kannettu sairaalaan jo kolme. Tuollainen määrä loukkaantumisia vastaa koko sitä kahdeksaa vuotta, joka Suomessa on tullut kentän laidalla oltua.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

"Hyvät jalat, sopii hyökkäykseen"

Toiset harjoitukset Aixissa ja pelurimme uskaltautui mukaan uuteen joukkueeseensa. Olimme saapuneet paikalle hyvissä ajoin, ja koska emme tunteneet kuin ykkösjoukkueen koutsin, joiduimme hieman seinäruusuina odottamaan hänen saapumistaan. Kaikki muutkin olivat näet saapuneet jo puolta tuntia ennen harjoituksiin. Kun ilma kerran oli kaunis, niin väkeä suorastaan kuhisi joukkueen pukukopeilla.

Kymmeniä poikia, heidän vanhempiaan ja jotakin muuta tunnistamatonta yleisöä antoi toisilleen halauksia ja poskisuudelmia. Tuntui kuin kaikki olisivat olleet yhtä suurta perhettä. Tuli pakostakin vähän orpo olo, kun kukaan ei noteerannut meitä. Korvissa alkoikin kaikua moneen kertaan kuullut varoituksen sanat koti Suomesta: "Voi olla edessä vaikea sopeutuminen. Voi olla etteivät edes huoli juokkueeseen." Näin läheltä katsottunakin se tuntui todelliselta huolen aiheelta.

Lopulta valmentaja saapui ja kurvasi maasturillaan kentän portin eteen poikittain. Hän nousi ylös autosta ja vihelsi pojat kantamaan tavaroita. Kokonainen letka poikia juoksi auttamaan häntä tavaroiden kantamisessa ja antoi samalla poskisuudelmat koutsilleen. Aika räväkkä ristiriita verrattuna diktaattorimaiseen tunnelmaan, jonka valmentajasta sai kentällä ollessaan.

Jonon viimeisenä mekin kävimme hänet sitten kättelemässä ja toivottamassa tervetulleeksi harjoituksiin. Vaikutti kuin hän olisi tavannut meidät taas ensimmäistä kertaa ja saimme jotenkin vaisun vastaanoton. Syy selvisi pian; kun työnsin pelimiehemme ykkösjoukkueen pukukoppiin muiden poikien perässä, tuli koutsiin eloa. Heristävä sormi ilmestyi naamani eteen ja kuulin:" Pas avec moi, deuxieme equipe." Eli syynä vaisuuteen oli pelurimme komennus kakkosjoukkueeseen!

Tätä oli osattu odottaa. Mielessäni mietin, että yli kuudenkymmenen pojan joukossa osoite olisi saattanut olla aluksi kolmosjoukkuekin. Suomalaisuus ei ole kovin kova kortti tässä lajissa, ei varsinkaan Papinin, Zidanen ja Nasrin kotikulmilla.

Kakkosjoukkueen pojat olivat jo kentällä vetelemässä kaukolaukauksia, joten pelurimme puki nappikset jalkaan ja meni joukkoon potkimaan. Piinalliset kolmekymmentä sekuntia kainostelua ja sitten ensimmäiset joukkuetoverit halusivat pompotella Suomesta tuomaamme palloa. Ennen kuin kymmenen minuuttia oli kulunut ensimmäinen joukkuetoveri oli jo käynyt antamassa uudelle kaverille spontaanin halauksen. Kaikki tämä ilman yhteistä kieltä ja 14-vuotiaiden teinien kesken.

Tuohon hetkeen haihtuivat pelot syrjityksi tulemisesta poikien taholta. Enää pitääkin voittaa valmentajien luottamus ja ylittää kielikynnys, joka on todellinen. Osoittautui nimittäin, ettei kukaan joukkueen valmentajista puhu englantia, joten olimme täysin viittomakielen ja minun tankero-ranskani varassa. Onneksi jalkapallo on kansainvälinen kieli, joten onnistuin selvittämään kakkosvalmentajalle keitä olimme ja mikä on asiamme. Ohjeeksi kerroin ainoastaan:"vasemmalla tai keskikentällä puolustavassa roolissa on paras paikka".

Arvaatteko mikä pelipaikkana sittemmin on ollut? Tietenkin oikean laidan hyökkäävä rooli. Valmentajan selityskö?  "Hyvät jalat, sopii hyökkäykseen".