Z5

Z5
Catalansin kotikentän seinältä löytyi jalkapallokulttuuria. Vaikeasti suomennettavissa, mutta koitetaan:" Elämä on lahja, onni ja taistelu." Futiskentälle sopisi ehkä paremmin käännös:" Elämänlahja on onni saada kamppailla!"

maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulutauko

Futiskausi on sarjan puolivälissä ja joukkueet jäivät joululomalle. Se onkin pitkä, yli kuukauden mittainen paussi, joka tuntuisi olevan aika totaalinen pelitauko. Harjoituksia on kerran viikossa ja valmentajan ohjeena oli:" Lenkkeilkää pari kertaa viikossa.". On siis todennäköistä, että kun kevätkausi tammikuun puolivälin maissa alkaa, on pelien tasossa jonkinlainen kuoppa nähtävissä.

Tuossapa onkin suomalaisille ihmettelemistä, kuinka saada kuukausi kulumaan keskellä parhainta pelikautta? Tiedossa on, että samanlainen yli kuukauden paussi tulee myös kesällä, joten kummalliseltahan tuo vähän vaikuttaa. Pelikausi on aika katkonaisen tuntuinen ja on kuin koskaan ei oltaisi hakemassa kuntohuippua?

Täällä on kuitenkin niin, että alle 15-vuotiaita ei saa kaupata joukkueesta toiseen, eivätkä he myöskään saa pelata yli 50 kilometrin päässä kotoaan. Lisäksi peruskoulu loppuu kahdeksanteen, eli samaan ikään. Systeemi on siis rakennettu tukemaan palloilua tuohon ikään asti, ja vasta sen jälkeen alkavat tosi pelit. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten systeemi toimii loppua kohti, sillä oma pelimiehemme siirtyy kesällä B-junnuihin, eli U17-sarjaan paikallisten jakojen mukaan. Tuolloin vapautuu siirtoikkunat ja suuret alkavat kasata lahjakkuuksia. Voisi siis kuvitella, että ASA:stakin liikenne käy muualle ja päin vastoin.

Paikallinen Hesari, La Provence, jonka jakelualue on ainakin Bouches-Du-Rhônen alue (1,8 milj. asukasta), mutta myös osin PACA (Provence Alpes Cote D'Azur), jossa yhteensä 4,8 milj. asukasta
julkaisi kaikkien juniorisarjojen tulokset joulutauon alkaessa, aina 13-vuotiaisiin asti, alimmalle tasolle saakka. Sieltä se löytyi lehdestä meidänkin pelimiehen joukkueen taulukko, väärin laskettuna tosin. 17 pisteen sijasta oikea luku on 20 ja sijoitus toinen. Kuka löytää As Aixoise 2:n?
 Uskomaton osoitus futiksen tärkeydestä tälle maakunnalle. Olisipa mahtava nähdä joskus Hesarissa junnusarjojen tilanteet alatasoille saakka. Ei kannata edes puhuakaan paikallislehdistä, jotka eivät noteeraa esim. PK K-U:n juniorijoukkueiden otteita, vaikka kyseessä on korkeimmalla kansallisella tasolla, aivan kärjessä pelaavat joukkueet. Sellaisia pitäisi paikallislehden tukea ja kannustaa yleisöä mukaan otteluihin.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Voittaminen kannattaa

Viime viikonloppuna kävimme Marseillen kultahammasrannikolla kahdeksannessa kaupunginosassa todistamassa aika erikoista sarjamatsia, jossa pelimiehemmekin oli mukana.

Varsinainen päätuomari oli liiton järjestämä, mutta linjamiehet päätettiin ottaa yksi kummankin joukkueen huoltojoukoista. Tämä kuulostaa jo ajatuksenakin hieman surkealta, mutta se sai käytännössä lähes surrealistisia piirteitä, kun kotijoukkue nimesi linjamieheksi oman valmentajansa. Elämäni ensimmäisen kerran näin linjamiehen kulkevan koko matsin pari metriä kentän puolella, lippu kainalossa rullalla ja koko ajan päätuomarille purnaten ja häntä vastustaen. Tämä ns. linjamies ei liputtanut yhtään tilannetta omiaan vastaan, mutta suorastaan huijasi omiensa hyväksi, jos siihen vain tilaisuus aukeni. Loistava esimerkki siitä, että täällä vaihtopenkiltäkin saattaa löytyä todella häikäilemättömiä tyyppejä. Varoittelipa työkaverini jopa väkivallasta, jota kova kilpailu saattaa ajaa toiset valmentajat vaatimaan. Mitenköhän tuollainen valmentaja otettaisiin vastaan Hesa Cupissa?

Kotiinviemisiksi tuli vierasvoitto 0-3 ja pelimiehemme kuittasi tehot 1+1, mitä voidaan pitää hyvänä saldona todella isokoisen puolustuksen joukossa.

Tämän viikonlopun sarjamatsi oli kotipeli. Se päättyi 1-0 voittoon, joten joulutauolle ( yli kuukauden tauko sarjassa) lähdettiin voittoputkessa. Kun perheemme peluri teki tuonkin maalin, on joukkueen sarjassa tekemistä 15:sta maalista yli puolet joko suomalaisen tekemä tai järjestämä kassi.

Kun peli on ohi, yleensä voittanut joukkue käyttäytyy reilusti vastustajaa kohtaan kentällä, mutta kun päästään pukukoppiin on riemu katossa ja yhteiskarjunta täyttää ilman. Penkkejä ryskytetään ja peltejä paukutetaan. Kaikilla on hauskaa ja voittaminen on kivaa. Se on niin kivaa, että kun kentällä tulee tilaisuus tehdä maali ja saadaan onnistuminen, sekin on kivaa. On kivaa voittaa - kerta kaikkiaan. Seuraavat harjoitukset ovat rennot ja kaikilla on kivaa, kun on voitettu. Ei huolta huomisesta, eikä tylsää puurtamista ja huutamista, kun valmentajakin on voittaja.

Ero suomalaiseen voittamiskulttuuriin on selvä; meillä ei uskalleta nauttia elämästä kun siihen on tilaisuus ja voiton riemu vaihtuu turhan nopeasti työnteon harmauteen. Voisikohan suomalaista seurajoukkuetta koskaan opettaa nauttimaan voitosta? Olemmeko tasapäistäneet itsemme kilpailukyvyttömiksi? Kaikki pelaa, mutta kukaan ei voita... Ranskalainen kolmen tasojoukkueen systeemi luo tosissaan pelaamisen mahdollisuudet kaikille, mutta kenenkään voittoa ei viedä peluuttamalla eritasoisia pelaajia sekaisin. Alan taipua sen kannalle, että kahden ikäluokan järjestelmä on tässä kohtaa parempi kuin omamme ja kasvattaa paremmin voittamaan.

Olen mielestäni löytänyt myös selkeät kaksi osa-aluetta pelin ulkopuolelta, joissa näyttäisi olevan eroja ranskalaisten ja suomalaisten poikien välillä;
·        valmentajan kuunteleminen ja harjoitusrauhan säilyminen
·        voittamishalun voimakkuus
Odotan mielenkiinnolla listan venyvän tulevien vuosien kuluessa.