Z5

Z5
Catalansin kotikentän seinältä löytyi jalkapallokulttuuria. Vaikeasti suomennettavissa, mutta koitetaan:" Elämä on lahja, onni ja taistelu." Futiskentälle sopisi ehkä paremmin käännös:" Elämänlahja on onni saada kamppailla!"

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Seuran vaihto häämöttää

Sarja-avaus tuli ja meni. Seuraavina viikkoina odottelimme hämmennyksen vallassa, josko pelurimme olisi seuraavan matsin kokoonpanossa. Kolmessa seuraavassa ottelussa ei kuitenkaan apuja tarvittu, joten tilanne alkoi näyttää huonolta. Useiden poikien tilanne vaikutti vieläkin huonommalta, sillä heille ei ollut ensimmäisten kahden kuukauden aikana siunaantunut peliaikaa ollenkaan. Kovasti närää itsessäni herätti se seikka, että valmentaja-duon oma poikakolmikko oli joka kerta valittuna peliin. Tämä siitäkin huolimatta, että he eivät osallistuneet try-outiin, käyneet harjoituksissa tai olleet muutenkaan pelillisesti oikealla tasolla. Meille alkoi käydä selväksi, että kyseessä oli täysin itsekeskeinen valmennus.

Kun pelimies kävi kolmannen matsin jälkeen kyselemässä mikäs nyt mättää, niin valmentaja antoi lupauksen peliajasta seuraavassa matsissa. Valoa tunnelin päässä, joten jospa tämä nyt lähtisi paremmille raiteille? Mutta pa***nmarjat se mihinkään muuttunut, sillä seuraavan matsin tullen ykkösjoukkueesta saapui 7 vahvistusta. Yhdessä valmentajien poikien kanssa joukkue oli näin kasassa ja pelurimme ei saanutkaan pelipaikkaa lupauksista huolimatta. Luottamuksemme valmentajaan loppui saman tien.

Yhdessä - koko perheen voimin - teimme päätöksen vaihtaa seuraa. Koko perhe tarvittiinkin mukaan päättämään, sillä vanhaan seuraan nähden mukaan tulisivat taas harkkakyyditykset, joilta olimme ensimmäisen vuoden välttyneet. Koska puoli Ranskaa istuu autossa kuuden ja puoli seitsemän välissä (työmatkaliikenne ja harrastukset, jotka kaikki alkavat klo 18.30), tulee uusista treenikuljetuksista kieltämättä haaste. Onneksi uusi seura löytyi läheltä koulua, joten ainakin osan harjoituksista voi hoitaa suoraan koulupäivän päälle.

Uusi seura on nimeltään Luynes Sports, ja sen ykkösjoukkue (johon pelimiehemme pääsi mukaan) pelaa sarjaporrasta ylempänä kuin entisen joukkueen kakkonen, jossa peliaikaa ei herunut. Samalla saimme siis kovemman sarjan, eli District Provencen korkeiman sarjatason, Excellentin. Vaikka vertaaminen onkin aina vaikeaa, voisi kuvitella Suomen aivan kärjen (1996) pystyvän tähän tasoon, joskin peli on nopeampaa, kovempaa ja tiiviimpää kuin Suomessa. Tason pitäisi olla riittävä loogiseen kehittymiseen, mikä on mukava plussa tilanteessa. Edellisenä vuotena oppi tuli liikkeen ja pelirytmin parantumisena ja nyt seuraa toinen askel vuotta vanhempien ollessa mukana tuomassa lisää kovuutta ja vauhtia. Oikeastaan siis positiivinen käänne. Toivotaan vaan, että uudessa seurassa tulee peliaikaa ja kovia matseja.

Lyunes Sportsissa on aivan erilainen henki kuin isommassa ASA:ssa oli. Harjoituksissa painetaan kovaa, mutta hymy on herkässä ja kilpailu rehtiä. Erotuksena ASA:an, valmennus on ystävällinen, tervehtii ja samoin on muiden vanhempien laita. Ehkäpä pienen kylän kaksi kansainvälistä koulua on luonut tämän kaupunkiin nähden erilaisen tunnelman, vai onko kova kilpailutilanne luonut isompaan joukkueeseen kyräilyn jo nuorissa ikäluokissa?

Uudessa joukkueessa selvisi myös syy vanhan joukkueen kohteluun. ASA on kerännyt liikaa poikia eli lisenssejä, jotta se saa enemmän apurahoja. Kaikkia on käytettävä kentällä, jotta lisenssi pysyy seurassa ja valmentaja saa liksansa liitolta. Tyly meininki, jossa nuori on ottavana osapuolena. Lähitulevaisuudessa selviää, kuinka kovan painin lisenssin siirto uuteen seuraan vaatii. Olemme tähän kuitenkin valmiita ja varautuneita henkisesti parinkin kuukauden pelitaukoon. Palataan tähän sitten seuraavassa blogissa.