Z5

Z5
Catalansin kotikentän seinältä löytyi jalkapallokulttuuria. Vaikeasti suomennettavissa, mutta koitetaan:" Elämä on lahja, onni ja taistelu." Futiskentälle sopisi ehkä paremmin käännös:" Elämänlahja on onni saada kamppailla!"

torstai 30. elokuuta 2012

Lomilta lomps!


Kuuden viikon kesäloma on ohitse ja joukkue alkaa keräillä itseään taas kokoon kentän laitamille. Tämä ei kuitenkaan tapahdu suomalaisen säntillisesti sovittuna päivänä, vaan jokainen pitää lomaa haluamansa määrän ja ilmestyy paikalle, kunhan vaan jaksaa. Parin viikon ajan poikia on tippunut paikan päälle aina muutama per treenit ja harkkapeleihinkin on päässyt suoraan lomalta.

Treeneissä sen sijaan on ollut urheilullinen ote. Ensimmäisellä viikolla oli neljät pitkät treenit ja viikonloppuna matsi!  Harjoitukset ovat alkaneet jo viideltä. Ensin ohjelmassa on ollut aina lenkkeilyä, urheilukentällä pillin tahtiin kiihdytellen. Lenkin jälkeen treenaus kentällä onkin näyttänyt väsyneeltä heti alkuunsa. Myöhäisimmillään poika on saapunut kotiin vasta puoli yhdeksän jälkeen, joten treenit ovat kestäneet jopa kolme tuntia illassa.

Ensimmäisessä harjoituspelissä saimme vähän esimakua siitä, että kunto tosissaan kannattaa hioa pakettiin. Martiguesin joukkue oli isokoinen, mutta onneksi vielä huonokuntoinen. Keskipituus tuossa kuuluisassa - aikuisten tasolla ammattilaisjoukkueeessa - oli varmasti yli 180cm. No, turpaan tuli 1-2, kun kentällä pyöri kaikenlaisia kesälaitumilta suoraan peliin tupsahtaneita poikia. Toisaalta 3x30 min. kovassa helteessä on ehkä hyväkin pelata mahdollisimman laajalla joukkueella.

Sen enempää ei vielä ole raportoitavaa, joten koostan hieman tätä U17-sarjaa, jossa nyt siis meidänkin 15-v pelaa. Tämä on ensimmäinen sarjataso, jossa on kansallinen kahdeksan lohkoinen liiga. Lohko D:ssä pelaavat etelän jengit kuten OM, Montpellier, Ajaccio, Cannes, Monaco, St.Etienne, Nice, Bastia....

Tässä iässä saa vaihtaa joukkuetta jo kauemmaksikin kuin 50 km kodista ja pelaajia saa myös ostaa. Kansallisen liigan alla on sitten alueelliset liigat. Meidän tapauksessamme kyseessä on Ligue Mediterranee, jossa ylempi sarjataso on nimeltään Division Honneur (DH) ja alempi Division Honneur regional (DHR). Mukana DHR.ssä pelaa myös ASA.n ykkösjoukkue. Nämä edellä mainitut sarjatasot ovat Suomalaisten sarjojen yläpuolella nopeudessaan, kovuudessaan ja raivoisassa yrityksessä. En pyri rehentelemään, vaan tyydyn sanomaan, että näin se vaan valitettavasti on.

DHR:ään pyritään paikallista sarjasta, eli Districtistä. Tällä alueella se on Provencen disrict, jota voinee verrata kooltaan Suomeen. Joukkueita on yhä jäljellä melko paljon kotimaahan verrattuna ja taso leveämpi. Onkin mahdoton sanoa mitkä joukkueet ovat kauden jälkeen kunkin tason kärjessä. Ennakkosuosikkeja ei ole. Tuolla Provencen sarjassa oma poikamme ja hänen joukkueensa ASA 2 U17 taistelee paikasta ylimmällä sarjatasolla.

 Kausi alkaa 9.9 ja sitä ennen kiihkeät turnajaiset ottavat ohjelman haltuun. Ensi viikonloppunakin suuntaamme Avignoniin yhden päivän pikaturnaukseen.