Sarja-avaus meni siis mönkään.
Tätä surkeutta lähdettiin paikkaamaan kovalla treeniviikolla ja viikonlopuksi
sovitulla harjoitusmatsilla. Näitä sarjan ulkopuolisia pelejä kutsutaan täällä
nimellä match amical eli vapaasti suomennettuna ystävyysottelu. Kovin
kummallista on se, että noissa "ystävyysotteluissa" on käynyt tällä
kaudella vähän niin kuin vanhoissa elokuvissa Don Camillolle, tämän
järjestäessä Pepponen kanssa kylien välisiä otteluita. Nyrkit viuhuvat ja
ystävyys ei ensimmäisenä tule mieleen ottelua seuratessa.
Alkuun vähän toisintoa viime
kaudesta, sillä ensimmäiset 31 minuuttia suomalaispeluri istui penkillä pelin
aaltoillessa tuon ajan tasaisena. Päästyään kentälle peli ratkesi hänen
maalillaan 33:lla minuutilla. Tosin ennen tätä oli nähty jo yksi tulinen
tunteenpurkaus, kun vastustaja huitaisi ASA:n pelaajaa kyynärpäällä kasvoihin
ja tämän johdosta ensimmäiset nyrkinvaihdot toimiteltiin siis alkuminuuteilla.
Ensimmäisen puoliajan loppu ja
toisen alku siirtävät otteen täysin ASA:lle ja peli on ratkenneena lukemiin
1-5. Tässä vaiheessa ensimmäisen kerran, ehkä palkinnoksi hyvin pelatusta
matsistaan pelimiehemme päästetään lähes oikealle pelipaikalleen vasemmalle
alakertaan. Nyt on puolustus kunnossa ja vastustaja turhautuu, kun se ei saa
mitään aikaiseksi.
Lopullinen korkki
ketsuppipullosta pamahtaa auki, kun oma suomalaisemme ottaa pallon vastustajan
hyökkääjältä aivan 100-0 ja lähtee nousemaan ylöspäin noin 85. minuutilla. Tuo
nöyryyttävä temppu kostetaan heti takaapäin viikatteella ja kun pelurimme istuu
maassa kiroilemassa, tulee ylhäältä vielä nyrkki naamaan. Samassa koko kenttä
on mätkimässä toisiaan, suomalaispelurin istuessa maassa ihmettelemässä mitä
oikein tapahtui. Jopa vastustajan maalivahti juoksee esittelemään vaarallisia
karatepotkujaan nappikset jalassa ja kaaos on täydellinen. Tuomari viheltää
pelin loppuneeksi ja vanhemmat ryntäävät kentälle kiskomaan poikia irti
toisistaan.
Sitten huudetaan vähän vanhempien
välillä, kenen poika on syyllinen ja kenen taas ei. Tuomarikin saa kuulla
osansa. Mutta niin nopeasti kuin kaikki alkoikin, yhtä nopeasti kaikki on ohi.
Ranskalaiseen tapaan koko häslinki loppuu kuin leikaten ja tilanne palautuu
normaaliksi. Yht' äkkiä on juuri äsken tapahtunut tappelu lähes kokonaan
unohdettu ja pojat painuvat koppeihinsa. Voittajat juhlivat ja häviäjiä
harmittaa. Viimeiseksi annetaan vielä poskisuukot oman joukkueen vanhemmille ja
sitten lähdetään kotiin katsomaan mitä hyvää se mere-cherie on sunnuntailounaaksi
laittanut?
Eikös ne Don Camillo elokuvatkin
aina päättyneet kaulaileviin vihamiehiin, joita kuitenkin enemmän yhdisti
rakkaus yhteisiin asioihin, kuin vihanpito. Kuin isot lapset, jotka eivät
voineet välttää kiusausta, kun mahdollisuus kunnon voimainmittelöön avautui?
Niinpä niin.
Täällä väkivalta on osa peliä,
mutta tappeluiden seuraukset usein kuitenkin onneksi aika laihoja.