Alkuvuosi on täällä Etelä-Ranskan jalkapallosarjoissa
sujunut jouten. Välillä tuntuu, ettei pitkien lomien välillä juurikaan ole
ehditty pelamaan, saati harjoittelemaankaan tarvittavalla rytmillä. Otteluita
onkin kertynyt tälle vuodelle vasta kuusi, vaikka ollaan jo maaliskuun
puolivälissä. Tämä kuvastaa hyvin paikallista harjoittelumentaliteettiä, sillä
17-vuotiaana pääosa harjoittelusta pitää olla omalla vastuulla ja jo
takanapäin, nuoruuden vuosina tehtynä varastoon. Kun ollaan iässä, jossa kasvu
on voimakasta, painetaan seurojen harjoittelussa jarrua ja koitetaan välttää
ylikuormitusta. Tästä seuraa myös, että pelien arvo kasvaa ja yritys kentällä
säilyy kovana.
Jostakin suomalaisesta netin futiskeskustelusta seurailin
mielipiteitä, joissa puntaroitiin miksi suomalaiset junnujoukkueet putoavat
ulkomaisten kilpakumppaniensa kärryiltä viimeistään mopo-iän kynnyksellä.
Uskoisin että asia ei ole ihan näin. Tosiasia taitaa olla niin, ettemme missään
vaiheessa ole päässeet samalle viivalle, vaikka kansainvälisissä turnauksissa
ehkä onkin tullut hyviä tuloksia. Kun sattumalta näimme 11-vuotiaita poikia
kahden pohjoisen ammattijoukkueen detectionissa, voin sanoa, ettei tuon
tasoista teknistä futisosaamista Suomesta löydy edes pari vuotta vanhemmista.
Uskoisinkin että suomalaisten pärjääminen nuoremmissa
ikäluokissa on enemmänkin sitä, että meillä lapset ovat aiemmin itsenäisiä.
Ulkomaalaispoikien reviiri ei ole vielä laajentunut ihan yhtä kauas mammasta
kuin suomalaispojilla. On todella harvinaista, että täällä lähdettäisiin
kovinkaan kauas pelimatkoille, eikä varsinkaan ranskankielisen alueen
ulkopuolelle. Kansainväliset tapahtumat ovat siis varmasti hyvin jännittäviä
ranskalaispojille.(Esimerkiksi KäPa:lle pitää kuitenkin nostaa hattua oikean suuntaisesta
toiminnasta nuorella iällä, joka osoittaa, että aikaisella harjoittelulla
hyvien valmentajien ohjaamana myös suomalaisen joukkueen on mahdollista
pärjätä.)
Ranskalainen systeemi iskee oppia poikiin jo varhaisella
iällä. Tarha- ja alakouluikäisten valmennukseen laitetaan hyviä valmentajia ja
harjoittelussa vaaditaan paljon. Kilpailu on mukana jo alusta asti ja parhaat
yksilöt saavat mahdollisuuksia ja huomiota. Kaikki pienet pojat pelaavat palloa
ja kaikki haluavat ammattilaisiksi. Vuosien myötä etsitään oikeanlaisia
valmentajia ja seuroja sekä etsitään mahdollisuutta pelata halujen mukaisessa
seurassa. Kiihkeästi mukana kulkevat vanhemmat arvioivat kriittisesti seuran
toimintaa ja niinpä pojat vaihtavat paljon seurasta toiseen.
Kun ikää alkaa tulla yli mopoiän, harrastus siirtyy
omatoimisemmaksi. Tarjolla on paikallinen specialiteetti, sillä 5v5-kenttiä on
joka puolella ja ne ovat täynnä eri-ikäisiä pelimiehiä. Mukaan pääsee kuka vaan
(tyypillisesti 5€/h) ja pelien taso on aina korkeaa, sillä kaikilla pysyy pallo
jalassa. Peli on nopeaa, kontaktirikasta ja yhtä sumppua. Kenttä on pieni ,
noin 10 x 20 m ja niitä on tarjolla valtava määrä pitkin Marseillea. Näistä
ammennetaan treeniä ja elämyksiä joukkueharjoitusten ulkopuolella ja itsekin
käyn pelaamassa työporukan kanssa vastaavassa.
