Z5

Z5
Catalansin kotikentän seinältä löytyi jalkapallokulttuuria. Vaikeasti suomennettavissa, mutta koitetaan:" Elämä on lahja, onni ja taistelu." Futiskentälle sopisi ehkä paremmin käännös:" Elämänlahja on onni saada kamppailla!"

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Valmentajan vaihtoviikot – osa 3

Hieman koosteen omaisesti listaan kuluneen kuukauden tapahtumia :

Tulihan se sieltä, mitä oli odoteltu tällekin kaudelle, nimittäin valmentajan vaihto. Nyt tälläinen tapahtuma on osunut neljän kauden aikana jo osallemme kolmasti, joten kovin harvinaista se ei tunnu olevan. Mikä tekee tästä poikkeuksellisen verrattuna aiempiin on se, että nyt vanha valmentaja Karim otti Kovasen puhutteluun ennen lähtöään ja antoi tälle palautteen. Muille ei kyseistä kunniaa suotu, joten lienee syytä olla ylpeä isä. Palaute oli nimittäin erittäin positiivinen. « Sinulla on kaikki mitä tarvitaan, hyvä laukaus, hyvä pelisilmä ja olet molempijalkainen ja teknisesti todella hyvä. Sinun tarvitsee vielä oppia fyysisesti kovemmaksi, niin kaikki on mahdollista… » Näin aikanaan sanoi kuulemma myös valmentaja Aimé Jacquet puhuessaan Robert Piresille vuoden 1998 Ranskalle voittoisissa MM-kisoissa. Ovat kuulemma kuuluisat ja lainatut sanat paikallisissa futispiireissä.

Provencen cupissa tuli seinä nimeltä Cignac vastaan. Tätä erittäin kovaa joukkuetta vastaan Luynes pelasi kelpo pelin ja hävisi täpärästi maalilla 1-2.  Talven kuluessa on nyt vastaan tullut liuta kovia joukkueita, joten mittareita on riittänyt. Yhdessäkään matsissa Kovasella ei ole ollut henkilökohtaisesti hätää, joten ikäluokkansa mittarilla mitattuna kärki ei ole kovinkaan kaukana. Joukkueena Luynes ei ole yhtä tasokas kuin nämä alueen kärkijoukkueet ja se tuo tietysti omat haasteensa peliin. Ihan helpolla ei verkkoa heiluteta altavastaajan asemasta, varsinkin kun rooli joukkueessa on ollut yleispelaajan sillisalaatti.

      Championatissa tukalaan asemaan ajautunut joukkue sai katkaistua uuden valmentajansa johdolla pienen tappioputkensa ja otti Miramasista selkeän voiton vieraissa 0-3. Uusi valmentaja tuntee pojat ennestään ja järjesteli pakan uusiksi. Edellisen kerran tämä Abdelkader oli Kaanilla valmentajana pari vuotta sitten. Silloin suomalainen pelasi aika ajoin jopa liukkaana liberona ja pakin tontilta löytyi paikka tässäkin matsissa. Ehkäpä valmentaja tiesi mitä teki, ehkä ei. Voitto kuitenkin ja mahdollisuus välttää putoaminen parani selkeästi.
      
      Alla kuvakoostetta Miramas pelistä. 
      Viimeinen kuva on sitten hassu, kun Jose Pablolta näyttäisi vaihtuvan pää.