Z5

Z5
Catalansin kotikentän seinältä löytyi jalkapallokulttuuria. Vaikeasti suomennettavissa, mutta koitetaan:" Elämä on lahja, onni ja taistelu." Futiskentälle sopisi ehkä paremmin käännös:" Elämänlahja on onni saada kamppailla!"

lauantai 8. elokuuta 2015

Ympyrä sulkeutuu

Niinpä...

Samalla kun pakkaamme tavaroita kasaan ja valmistaudumme muuttamaan takaisin Suomeen, on aika tehdä loppuyhteenveto kuluneista vuosista ja antaa viimeisimmät päivitykset.

Saavuimme Ranskaan elokuussa 2011, eli neljä kautta sitten. Kaan Kovanen ehti matkamme aikana kasvaa 14-vuotiaasta täysi-ikäiseksi, lukea ylioopilaaksi ja oppia jalkapallosta paljon pelaamalla pitkälti yli sata matsia paikallisissa sarjoissa. Samalla tutuiksi tuli vieras kieli, vieras kulttuuri ja jalkapallokulttuuri.

Matkan varrelle neljässä vuodessa on mahtunut kaikenlaista. Rasistista syrjintää, mutta myös onnen kyyneleitä. Usein olemme olleet vaarallisissa tilanteissa ja usein olemme nauraneet kippurassa. Ennen kaikkea olemme eläneet jalkapalloa ja oppineet mitä tarkoittavat kilpailu ja halu voittaa. Kaikesta tästä myllytyksestä on ulos tullut suoraselkäinen ja iloinen nuori mies, joka pelaa loistavaa, liikkuvaa, mielikuvitusrikasta futista. Toivotaan, että sellaistakin mahtuisi Suomessa kentälle.

Nyt tarina jatkuu kotimaassa, jossa Kaan on jo asustanut muutaman kuukauden. Takana on kova treenikesä ja uuden pelityylin opettelu. Kun kansainvälinen siirtoikkuna aukesi, samalla varmistu, että loppukauden hän potkii palloa miesten II-divisioon etelä-lohkossa. Uusi seura on JäPS Järvenpäästä.

Ei muuta kuin kaikki kentän laidalle kannustamaan. Suosittelen!

Ja Kaan, maalit tötterölle!

Näkemiin ja kuulemiin.