Z5

Z5
Catalansin kotikentän seinältä löytyi jalkapallokulttuuria. Vaikeasti suomennettavissa, mutta koitetaan:" Elämä on lahja, onni ja taistelu." Futiskentälle sopisi ehkä paremmin käännös:" Elämänlahja on onni saada kamppailla!"

lauantai 8. elokuuta 2015

Ympyrä sulkeutuu

Niinpä...

Samalla kun pakkaamme tavaroita kasaan ja valmistaudumme muuttamaan takaisin Suomeen, on aika tehdä loppuyhteenveto kuluneista vuosista ja antaa viimeisimmät päivitykset.

Saavuimme Ranskaan elokuussa 2011, eli neljä kautta sitten. Kaan Kovanen ehti matkamme aikana kasvaa 14-vuotiaasta täysi-ikäiseksi, lukea ylioopilaaksi ja oppia jalkapallosta paljon pelaamalla pitkälti yli sata matsia paikallisissa sarjoissa. Samalla tutuiksi tuli vieras kieli, vieras kulttuuri ja jalkapallokulttuuri.

Matkan varrelle neljässä vuodessa on mahtunut kaikenlaista. Rasistista syrjintää, mutta myös onnen kyyneleitä. Usein olemme olleet vaarallisissa tilanteissa ja usein olemme nauraneet kippurassa. Ennen kaikkea olemme eläneet jalkapalloa ja oppineet mitä tarkoittavat kilpailu ja halu voittaa. Kaikesta tästä myllytyksestä on ulos tullut suoraselkäinen ja iloinen nuori mies, joka pelaa loistavaa, liikkuvaa, mielikuvitusrikasta futista. Toivotaan, että sellaistakin mahtuisi Suomessa kentälle.

Nyt tarina jatkuu kotimaassa, jossa Kaan on jo asustanut muutaman kuukauden. Takana on kova treenikesä ja uuden pelityylin opettelu. Kun kansainvälinen siirtoikkuna aukesi, samalla varmistu, että loppukauden hän potkii palloa miesten II-divisioon etelä-lohkossa. Uusi seura on JäPS Järvenpäästä.

Ei muuta kuin kaikki kentän laidalle kannustamaan. Suosittelen!

Ja Kaan, maalit tötterölle!

Näkemiin ja kuulemiin.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Hyökkäykseen

Teimme isä-poika akselilla parin viikon vierailun Suomeen. Minulle tuo oli ihan tavallinen työmatka kotitoimistolle, mutta futarillemme kyseessä oli taitojenmittausreissu. Tämä tarkoitti niin osallistumista koulujen pääsykokeisiin, kuin treenimahdollisuutta Lahden organisaatiossa. Siellä oli vanhastaan tuttu valmentaja, joka ystävällisesti toivotti Kovasen tervetulleeksi treenaamaan 2-divisioonan tasolla pelaavan joukkueensa mukaan. Hieno mahdollisuus ja ystävällinen vastaanotto, josta tässä haluaisin vielä laittaa kiitokset mukaan.

Jalkapalloilullisesti kävi hienosti selville ranskalainen U-19 sarjan taso, kun saimme kokea sekä kakkosen, kolmosen ja A-junioreiden tason Suomessa. Voidaan sanoa, että ranskalainen juniorisarja on selkeästi isompikokoinen ja nopeampi kuin suomalainen juniorisarja ja sen taso asettuukin jonnekin kolmosen ja kakkosen väliin. Tuli sellainen selvä ahaa-elämys, että Suomessa on varmasti vaikeampi ottaa kehitysaskel junioreista aikuisiin, kuin Ranskassa.

Toinen ahaa-elämys tuli, kun katselin Kovasen vapaamuotoista ryntäilyä suomalaisen järjestelmällisen pelimuodostelman keskellä ja kärjessä. Tässä oli suurin ero suomalaisen ja ranskalaisen pelisysteemin välillä. Suomessa peli rakennetaan rauhassa, pelipaikat tiukasti halliten, virheitä ja pallonmenetystä välttäen. Ranskassa pyritään hyökkäämään heti. Yhtä suomalaista hyökkäystä kohden ranskalainen on hyökännyt jo kolme-neljä kertaa, yleensä sumpussa pallon menettäen, mutta heti pallosta takaisin taistellen. Tälle on olemassa jopa oma sanansa, "recuperation", pallon takaisin voittaminen. Ranskassa pallonmenetys kuuluu hyökkäyksen riskiin ja kun se tapahtuu, iskee joukkue heti pelitilan toiselta pois. Tähän vastataankin yleensä terävästi vastaan hyökäten. Peli aaltoilee nopeasti ja joukkueet ovat pienellä pinta-alalla, usein vain neljänneskentän alalla.

Ei voi sanoa, että suomalaisessa järjestelmällisessä pelityylissä olisi jotain vikaa ja varsinkin valmennus on Suomessa aivan eri tasolla kuin Ranskassa, jossa se on pitkälti luolamiesten käsissä. Jos näin hyvin valmennetaan, voisi odottaa tasoeron kaventuvan vauhdilla ulkomaisiin sarjatasoihin nähden. Sisäänrakennettu hyökkääminen ehkä on kuitenkin se seikka, johon meillä pitäisi pyrkiä systemaattisemmin. Jos vaikka laitetaan neljä pistettä voitosta, niinkuin Ranskassa juniorisarjoissa? Tai vaikka viisi?

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Valmentajan vaihtoviikot – osa 3

Hieman koosteen omaisesti listaan kuluneen kuukauden tapahtumia :

Tulihan se sieltä, mitä oli odoteltu tällekin kaudelle, nimittäin valmentajan vaihto. Nyt tälläinen tapahtuma on osunut neljän kauden aikana jo osallemme kolmasti, joten kovin harvinaista se ei tunnu olevan. Mikä tekee tästä poikkeuksellisen verrattuna aiempiin on se, että nyt vanha valmentaja Karim otti Kovasen puhutteluun ennen lähtöään ja antoi tälle palautteen. Muille ei kyseistä kunniaa suotu, joten lienee syytä olla ylpeä isä. Palaute oli nimittäin erittäin positiivinen. « Sinulla on kaikki mitä tarvitaan, hyvä laukaus, hyvä pelisilmä ja olet molempijalkainen ja teknisesti todella hyvä. Sinun tarvitsee vielä oppia fyysisesti kovemmaksi, niin kaikki on mahdollista… » Näin aikanaan sanoi kuulemma myös valmentaja Aimé Jacquet puhuessaan Robert Piresille vuoden 1998 Ranskalle voittoisissa MM-kisoissa. Ovat kuulemma kuuluisat ja lainatut sanat paikallisissa futispiireissä.

Provencen cupissa tuli seinä nimeltä Cignac vastaan. Tätä erittäin kovaa joukkuetta vastaan Luynes pelasi kelpo pelin ja hävisi täpärästi maalilla 1-2.  Talven kuluessa on nyt vastaan tullut liuta kovia joukkueita, joten mittareita on riittänyt. Yhdessäkään matsissa Kovasella ei ole ollut henkilökohtaisesti hätää, joten ikäluokkansa mittarilla mitattuna kärki ei ole kovinkaan kaukana. Joukkueena Luynes ei ole yhtä tasokas kuin nämä alueen kärkijoukkueet ja se tuo tietysti omat haasteensa peliin. Ihan helpolla ei verkkoa heiluteta altavastaajan asemasta, varsinkin kun rooli joukkueessa on ollut yleispelaajan sillisalaatti.

      Championatissa tukalaan asemaan ajautunut joukkue sai katkaistua uuden valmentajansa johdolla pienen tappioputkensa ja otti Miramasista selkeän voiton vieraissa 0-3. Uusi valmentaja tuntee pojat ennestään ja järjesteli pakan uusiksi. Edellisen kerran tämä Abdelkader oli Kaanilla valmentajana pari vuotta sitten. Silloin suomalainen pelasi aika ajoin jopa liukkaana liberona ja pakin tontilta löytyi paikka tässäkin matsissa. Ehkäpä valmentaja tiesi mitä teki, ehkä ei. Voitto kuitenkin ja mahdollisuus välttää putoaminen parani selkeästi.
      
      Alla kuvakoostetta Miramas pelistä. 
      Viimeinen kuva on sitten hassu, kun Jose Pablolta näyttäisi vaihtuvan pää.







lauantai 21. helmikuuta 2015

Edessä paluu Suomeen

Samalla kun on käynyt selväksi, että tämä kausi Ranskassa palvelee lähinnä alkavaa kautta Suomessa, niin toisaalta voidaan sanoa, että harjoittelun osalta vastuu on enemmän ja enemmän siirtynyt Kovaselle itselleen. Valmentajan elämän vaikeudet ja suruviesti jotenkin sotkivat työn joukkueessa ja joukkuepelaaminen on ollut täysin kateissa. Harjoituksia on peruttu ja otteluista jokaisessa on ollut miehityksessä uusia pelaajia. Valmentajan suunsoitosta saama neljän ottelun pelikielto viimeistään on sotkenut koko joukueen pelin.

Loppukautta kohden pelit taas kovenevat ja kipinät sinkoilevat, kuten jo aiemmilla kausilla olemme oppineet. Noususta taisteleva Air Bel Marseillesta kävelytti ykkösensä kentälle ja saimme nähdä mitä ikäluokan huippufutis tarkoittaa. Lähes täysin afrikkalais-taustaisella nipulla pelannut Air Bel pisti taululle tylyt 4-0. Kovanen pärjäsi kyydissä oikein hyvin ja onnistui luomaan ne harvat tilanteet, joita Luynes sai ylipäätään aikaiseksi. Maaliin asti palloa ei kuitenkaan saatu ja omassa päässä vastustajan hyökkäys oli vain liian nopea.

Kuten yltä jo paljastuukin, on edessämme perheen muutto Suomeen. Kaan Kovaselle tämä tarkoittaa uuden joukkueen etsimistä, nyt jo täysin jalkapalloon panostaen. Kesäkuun alusta lähtien alkavat näytöt Suomessa ja  toivotaan tietysti hyvää onnea olla tuolloin parhaassa kunnossa. Haaveissa olisi löytää joukkue, jossa vielä kesken kauden tulleena otettaisiin harjoitusrinkiin ja mahdollisuus seuraavalla kaudella varsinaiseen läpilyöntiin varmistuisi.

Kaan Kovanen, seurahistoria:
- Tikkurilan Palloseura                             2003 - 2005   
- Itä-Vantaan Urheilijat (Rajakylä)           2005 - 2007                         
- Sibbo Vargarna                                    2007 - 2010                         
- Pallokerho Keski-uusimaa                    2010 - 2011
- AS Aixoise                                          2011 - 2012
- Luynes Sports                                      2012 - 2015

Vielä kuitenkin kausi jatkuu Ranskassa ja nyt kamppaillaan lähinnä sarjapaikan puolesta. Pelin taso sarjassa on erinomaista, joten se palvelee hyvin tulevaa kesääkin silmällä pitäen. Alla pari kuvaa tappiollisesta Air Bel-matsista.




lauantai 31. tammikuuta 2015

Mistral gagnant - Mistraali voittaa

Jalkapalloa on monenlaista. Tällä kertaa Alpeilta merelle puhaltava Mistral-tuuli saneli peliin sävelet ja vei voiton ottelussa. Catalansin kotikentällä joukkueet jäivät tasatulokseen 1-1.

Oheinen kuvasarja kertoo kaiken ottelun luonteesta. Pallo ei pysy paikallaan ja tuskallista maalipotkun antoa valvomaan menevä tuomarikin meinaa lentää tuulen mukana. Kaikkia naurattaa.
Hauskaa Mistraalissa on se, että kun se puhaltaa, taivas on pilvistä puhdas ja aurinko paistaa. Tylsää taas se, että on jäätävän kylmää. Jopa suomalaisen mittapuun mukaan.

Kovanen pelasi tällä kertaa vasemmalla laidalla. Kuvista hänet löytää numerolla 12.







Aikanaan Renaud teki kappaleen Mistral gagnant (kappaleen viimeksi levytti hitiksi Coeur de Pirate, suosittelen). Siinä kuvataan, kuinka kaikenlaista voi yrittää, mutta lopulta tuuli korjaa voiton. Hieman samalaiset tunnelmat vallitsevat katsomossa, jossa kovasti toivotaan valmentajan jo kohta löytävän jonkinlaisen kokoonpanon, jatkuvan vaihtelun sijaan. Kovanen tosin pelaa joka matsissa, mutta milloin missäkin, milloin kenenkin kanssa.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Bonne Mere - futiskentän ylhäinen suojelija

Luynesin ja Kovasen huominen vierasmatsi pelataan sen verran eksoottisessa paikassa, että ansaitsee maininnan tälläkin palstalla. Peli pelataan aivan keskellä urbaania Marseillea. Kenttä sijaitsee kaupungin suojelupyhimuksen, Notre Dame de la Garden tornin huopussa olevan Bonne Meren, jalkojen juuressa.








Vastassa on Marseillen kaupunginosassa Endoumessa paikallinen Catalans-joukkue.
Ohessa hieman turistikierrosta Endoumessa aiheen ympäriltä.