Match amical eli "Nyrkit heilumaan, pojat !"

Sarja-avaus meni siis mönkään. Tätä surkeutta lähdettiin paikkaamaan kovalla treeniviikolla ja viikonlopuksi sovitulla harjoitusmatsilla. Näitä sarjan ulkopuolisia pelejä kutsutaan täällä nimellä match amical eli vapaasti suomennettuna ystävyysottelu. Kovin kummallista on se, että noissa "ystävyysotteluissa" on käynyt tällä kaudella vähän niin kuin vanhoissa elokuvissa Don Camillolle, tämän järjestäessä Pepponen kanssa kylien välisiä otteluita. Nyrkit viuhuvat ja ystävyys ei ensimmäisenä tule mieleen ottelua seuratessa.

Alkuun vähän toisintoa viime kaudesta, sillä ensimmäiset 31 minuuttia suomalaispeluri istui penkillä pelin aaltoillessa tuon ajan tasaisena. Päästyään kentälle peli ratkesi hänen maalillaan 33:lla minuutilla. Tosin ennen tätä oli nähty jo yksi tulinen tunteenpurkaus, kun vastustaja huitaisi ASA:n pelaajaa kyynärpäällä kasvoihin ja tämän johdosta ensimmäiset nyrkinvaihdot toimiteltiin siis alkuminuuteilla.

Ensimmäisen puoliajan loppu ja toisen alku siirtävät otteen täysin ASA:lle ja peli on ratkenneena lukemiin 1-5. Tässä vaiheessa ensimmäisen kerran, ehkä palkinnoksi hyvin pelatusta matsistaan pelimiehemme päästetään lähes oikealle pelipaikalleen vasemmalle alakertaan. Nyt on puolustus kunnossa ja vastustaja turhautuu, kun se ei saa mitään aikaiseksi. 

Lopullinen korkki ketsuppipullosta pamahtaa auki, kun oma suomalaisemme ottaa pallon vastustajan hyökkääjältä aivan 100-0 ja lähtee nousemaan ylöspäin noin 85. minuutilla. Tuo nöyryyttävä temppu kostetaan heti takaapäin viikatteella ja kun pelurimme istuu maassa kiroilemassa, tulee ylhäältä vielä nyrkki naamaan. Samassa koko kenttä on mätkimässä toisiaan, suomalaispelurin istuessa maassa ihmettelemässä mitä oikein tapahtui. Jopa vastustajan maalivahti juoksee esittelemään vaarallisia karatepotkujaan nappikset jalassa ja kaaos on täydellinen. Tuomari viheltää pelin loppuneeksi ja vanhemmat ryntäävät kentälle kiskomaan poikia irti toisistaan.

Sitten huudetaan vähän vanhempien välillä, kenen poika on syyllinen ja kenen taas ei. Tuomarikin saa kuulla osansa. Mutta niin nopeasti kuin kaikki alkoikin, yhtä nopeasti kaikki on ohi. Ranskalaiseen tapaan koko häslinki loppuu kuin leikaten ja tilanne palautuu normaaliksi. Yht' äkkiä on juuri äsken tapahtunut tappelu lähes kokonaan unohdettu ja pojat painuvat koppeihinsa. Voittajat juhlivat ja häviäjiä harmittaa. Viimeiseksi annetaan vielä poskisuukot oman joukkueen vanhemmille ja sitten lähdetään kotiin katsomaan mitä hyvää se mere-cherie on sunnuntailounaaksi laittanut?

Eikös ne Don Camillo elokuvatkin aina päättyneet kaulaileviin vihamiehiin, joita kuitenkin enemmän yhdisti rakkaus yhteisiin asioihin, kuin vihanpito. Kuin isot lapset, jotka eivät voineet välttää kiusausta, kun mahdollisuus kunnon voimainmittelöön avautui? Niinpä niin.

 Täällä väkivalta on osa peliä, mutta tappeluiden seuraukset usein kuitenkin onneksi aika laihoja.