Muista aina "liikenteessä"...

Ranskalainen on täysin tottunut siihen, että joka kadulla ja kaistalla on aina autoja. Ei siis tarvitse varoa autoa tulevaksi, kuten Suomessa, vaan on koko ajan oltava valppaana. Tämä jatkuva valppaus johtaa aluksi omituiselta tuntuviin asioihin, joita kohdatessaan suomalaisesta tuntuu kuin niissä ei olisi järkeä ollenkaan.

Yksi tälläinen kummallisuus on ajaminen liikenteessä ilman valoja. Meidäthän on Suomessa aivopesty siihen, että autot pitää huomata. Täällä taas on niin, että kun autoja on koko ajan joka paikassa, on tärkeämpää kaupungissa huomata jalankulkijat autojen joukosta. Ruuhkaisilla moottoriteillä on tärkeää, että jarruttaminen erottuu heti, joten ajovalot laitetaan pois häiritsemästä.

Liikenne on siis herkäksi viritetty ja siellä on mahdollista puikkelehtia muiden ohitse, jos on nopea ja rohkea. Jos on hidas ja arka, voi juuttua pitkiksikin ajoiksi paikalleen. Jonossa seisominen onkin yksi vaarallisimmista tilanteista ranskalaisessa liikenteessä, kun molemmin puolin liikenne viuhuu ohi ja pahimmillaan molempiin suuntiin seisovan jonon läpi. On selvä, että liikennekulttuuri ohjaa lapsia (vanhempiensa esimerkillä) olemaan nopeita, rohkeita ja hieman röyhkeitäkin.

Ohitse pääseminen on toinen luonteenpiirre ranskalaisessa liikenteessä. Jos edessäsi on joku, on hän tielläsi. Jos onnistut pääsemään hänestä ohitse, niin ainakaan tästä esteestä ei ole haittaa jatkossa. Jatkuvassa liikennevirrassa vastaava tilanne on koko ajan ja ohitse pyrkiminen on jatkuvaa. Kaikki takana oleva on merkityksetöntä, mikä näkyy usein piittaamattomina ohitteluina taakse katsomatta.

Kaiken tämän voi nähdä junnupelissä kentällä. Peliä pelataan vain nenän osoittamaan suuntaan, lyhyin etäisyyksin, aina yhdestä esteestä kerrallaan ohitse, eikä koskaan pitkiä monta estettä kerralla ohittavia ratkaisuja käyttäen. Pelikäsitys, joka suomalaisella pelaajalla on selkeästi paremmalla tasolla kuin täällä keskiverroin, tuntuu kehittyvän ranskalaispojille vasta myöhäisemmällä iällä.

Kun ranskalaispojilla on pohjilla nopea lyhytsyöttöpeli ja ahtaassa tilassa vuosia junnaaminen, on varmaan helpottava oppia näkemään peliä laajemmalti ja saada haltuunottotekniikan osalta lisää tilaa ja aikaa. Oppimisjärjestys on varmaankin lopputuloksen kannalta parempi kuin suomalaispoikien vastaava. Meillä koti-Suomessa kun pyritään usein pelaamaan tyhjään tilaan ja avaamaan peli laitoja myöten. Tämä sallii pienet virheet haltuunotossa ja hieman hitaampikin voi edetä pitkiä matkoja. Ranskassa se on kuitenkin vain aikuisten pelitapa.

Olisiko tarpeen harkita voimakkaamman "ruuhkaan totuttelun" rakentamista suomalaiseen junnuharjoitteluun? Voisimme vaikka pitää pelikenttää pienempänä pidempään, samalla pidentäen peliaikoja. Tuon kaltainen sisäänajo voisi olla tarpeen, jos jonakin päivänä haluamme yleisen palloilun tason nousevan sille tasolle, josta saadaan yleisö kiinnostumaan tai maanosan turnauksiin nousevia joukkueita kasattua.