Z5

Z5
Catalansin kotikentän seinältä löytyi jalkapallokulttuuria. Vaikeasti suomennettavissa, mutta koitetaan:" Elämä on lahja, onni ja taistelu." Futiskentälle sopisi ehkä paremmin käännös:" Elämänlahja on onni saada kamppailla!"

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

2013 pakettiin ja 2014 käyntiin


Ranskalainen sarja kestää kauan. Se alkaa syyskuussa ja päättyy kesäkuussa. Kesken kauden on useampi lomatauko ja näistä pisin on joululoma. Tänä vuonna joulutauko venyikin erityisen pitkäksi, sillä ensimmäinen sarjakierros joulun jälkeen peruttiin kokonaan. Sääennuste uhkasi tuoda huonoa keliä etelään ja kun kentät olivat vetiset jo ennestään, niin koko Ranskan eteläosan futis pidettiin pari viikkoa lisää tauolla. Kun pelejä on paljon, on helpompi siirtää kaikki, kuin alkaa tekemään paljon muutoksia. Näin täällä.

 Vuodesta 2013 jäi hyvä maku. Varsinkin alkanut kausi on tuonut vastuuta ja peliaikaa 10-paikalla, mikä on ollut tärkeää repaleisten alkuvuosien jälkeen. Ensimmäistä kertaa kohta kolmen vuoden aikana voidaan sanoa, että pelimiehemme saa taitojensa mukaista kohtelua. Se vaati pysymistä samassa seurassa yli kauden ajan ja pyyteetöntä työntekoa, pakin tontilta aloittaen. Tänne joskus siirtyvien pelaajien onkin hyvä muistaa, että taidot eivät välttämättä paina vaakakupissa, kun joukkueita kasataan ja pelipaikkoja mietitään. Tärkeintä on tehdä työtä kuten valmentaja vaatii ja toivoa, että luottamus rakentuu mahdollisimman pian.

 Vuodelle 2013 kertyi 31 virallista matsia, mikä on vähemmän kuin Suomessa tuli vuosittain plakkariin. Näistä kuitenkin laskeskelin noin 15-20 olevan kovatasoista tai todella kovatasoista, joten haastettakin on riittänyt. Näistä peleistä saadun kokemuksen arvo on suuri, kun ajatellaan paluuta Suomeen. Uskoakseni täältä palattaessa ei vastustajan väri tai koko juurikaan enää punttia tutista.

 Pelaajan henkilökohtaisen kehittymisen kannalta on ollut hyvä, että täällä on ollut riittävästi taitavia vastustajia, joiden kanssa voi mitata omaa kehittymistään. Tämä seikka on Marseillessa eri tasolla kuin Suomessa oli. Kun PKKU:n kanssa oli tahkonnut pari kierrosta etelä-länttä, niin vastustajien parhaimmisto tunnettiin jo ja valmentajat pystyivät ottamaan tämän huomioon taktiikoissaan. Täällä vastustaja on lähes poikkeuksetta tuntematon. Joka pelissä on siis kyseessä uudet haasteet ja uudet mittarit.

 Alkaneella kaudella on nyt pelattu yhteensä 18 peliä, joissa pelimiehellemme on kertynyt 11 maalia. Tätä voidaan pitää oikein hyvänä tuloksena. Uskoakseni sarjassa ei ole kovinkaan montaa pelaajaa, joka olisi pystynyt samaan.

 Tänään sarja viimeinkin saatiin taas käyntiin. Vastaan asteli legendaarisen Zidanen vanha junnujoukkue, SO Septeme. Tämä on aivan Quartier Nordin (pahamaineisen Pohjois-Marseillen kaupunginosan) laitamilla sijaitseva kaupunginosa, jossa suuret kerrostalot alkavat jo häämöttää lähistöllä. Koska molemmat joukkueet ovat vielä tasapisteissä taistelemassa noususta takaisin Excellenttiin ( keväällä molemmat joukkueet pudotettiin sieltä alas ei-pelillisin perustein), oli odotettavissa tasainen ja kiihkeä taistelu.

 Torjuttu rankkari toi vierasjoukkueelle kaksi pinnaa tasapelistä. Äänekkään paikallisyleisön edessä lähimmäs maalintekoa pääsi suomalaisvahvistus, jonka maanuoliainen osui viistosti takatolpan sisäreunaan. Jostain kumman syystä pallo harmittavasti kimposikin takaisin kentälle ja pelin lopputulokseksi kirjattiin 0-0. Mitään ei hävitty, jos ei voitetukkaan. Härdelli/tappelussakin tuli tasapeli.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulutervehdys Olympique Marseillen tyylillä

Moi,
 
Sen sijaan, että olisimme koittaneet runoilla hauskoja joulutervehdyksiä, niin päätimme ennemmin jakaa yhden syksyn aikana puhelimella kuvatun yleisötervehdyksen Ranskan liigan klassikosta, jota pääsimme todistamaan ihan lähietäisyydeltä. Tässä videotervehdyksessä Marseillen yleisö toivottaa omalla tavallaan tervetulleeksi sekä tuomariston, että PSG:n maailmantähdet, mukanaan Zlatan, Cavani, Diego Silva jne.



Marseillen Stade Velodrome on hitaasti läpikäymässä suurta remonttia tulevaisuudessa pelattavia EM-kisoja varten. Stadionia on suunniteltu siten, että sen kuuluisa ilmapiiri säilyisi. Tämä oli fanien ehdoton vaatimus ja siinä onkin onnistuttu täydellisesti. Vaikka VIP-katsomon suora ja katos vielä puuttuvatkin, niin jo nyt on koettavissa, että yleisön melu pysyy sisällä stadionilla. PSG:tä vastaan vihellyskonsertti alkoikin aika ajoin "resonoida" niin, ettei puhuminen katsomossa ollut mahdollista edes vieruskaverin kanssa.

Tämän 'tervehdyksen' myötä hyviä keskityksiä koti-Suomeen ja pomppikoon pallo suotuisasti myös ensi vuoden aikana.

Terveisin,
Junnufutaajan kanssa Ranskassa

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pitkä peli

U17 joukkueen syksy ja kauden alku on ollut ailahtelevainen. Aika ajoin joukkue on pelannut erinomaisesti, kuten esimerkiksi cupin ottelussa suurempaa FC Aubagnea (n. 50 000 asukkaan kaupunki Marseillen itäpuolella) vastaan, jossa se venyi aina rankkareille asti. Tuolloin muuten joukkueen ainokaisen peliajalla teki suomalaiskymppi kaukolaukauksella. Todella äänekkään ja ison katsomon edessä hänkin kuitenkin tuhri rankkarinsa yhdessä muiden poikien kanssa. Vain yksi viidestä pojasta onnistui maalin takana ärjyvän ja uhkailevan taustakuoron edessä.

Huonompaa puolta taas on saatu nähdä useammin ja sen vuoksi lopulta kolme poikaa erotettiin joukkueesta. Suunsoitto ja väkivaltainen käytös sekä harjoituksissa, että peleissä johtivat tähän Ranskassa usein käytettävään rangaistukseen, joka käytännössä lopettaa kyseisten poikien harrastuksen kilpatasolla kokonaan. Erottamisesta seuraa nimittäin se, ettei mikään toinen seura  huoli erotettuja. Pojille langetettiin kymmenen pelin kilpailukielto, joten loppukauden ajaksi heistä ei olisi uudelle joukkueelle mitään iloakaan. Käytännössä he voivat yrittää paluuta pelikentille vasta seuraavan kauden detectioneiden kautta... ja uudessa seurassa.

Kauden ensimmäinen kutsu kahta vuotta vanhempien joukkueeseen tuli viime viikolla. Niinpä tänään poikamme löysikin itsensä taas puolustajan paikalta U19-sarjan matsissa aina kovaa Biveriä vastaan.  

Ensimmäisellä puoliajalla eräs kotijoukkue Luynesin pojista katkaisi kätensä luun ihan irti-poikki. Epäonnista pelimiestä noutamaan kutsuttiin ambulanssi. Tämän onnettoman tapahtuman johdosta peli venyi yli kaksi ja puoli tuntiseksi ja lopulta keskeytyi pimeän tuloon 5-10 minuuttia ennen loppuvihellystä.

 Kun pelin loppupuolella naapuruston roskanpoltosta leijaili kentän ylle pieniä savukiehkuroita, vihellettiin peli ensimmäisen kerran poikki. Tuomari meni yhdessä kapteeneiden kanssa kulmalipulle tiirailemaan ja tarkkailemaan, josko ristikkäisen kulman lippu näkyy vai ei. Hänelle oli myös annettu selvät ohjeet siitä, mihin kellon aikaan kentän valojen pitää syttyä. Kun Luynesissä ei nyt ollut ketään sytyttämässä valoja klo.17:00, niin tuomari viehelsi peli keskeytyneeksi 25 minuutin ajaksi. Tauon jälkeen peli joko pelattaisiin valaistuna loppuun tai lopetettaisiin ja alueen komissio päättäisi pelin kohtalosta. Hassua koko jutussa oli tietenkin se, että näkyvyys oli kaikkien muiden kuin tuomarin mielestä ihan normaali. Kun valojen sytyttäjän tiedettiin olevan Martiguesissa tuomaroimassa peliä, niin koko farssin lopputulos tiedettiin jo sen alussa.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Provence Cup avattu 4-0 voitolla

Ohessa muutama kuva matsista St. Victoret:a vastaan.

    Ilmapallon voitto korkealta ei tuonut tällä kertaa maalia...
 
 
    .. mutta tulihan se kauden kuudes sieltä sitten hieman myöhemmin. Vieläpä ihan filmille tallentuneena. Komea maali, 2-0.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pikku uutisia


Luynesin pallokenttä taas kunnossa

Joku aika sitten paikallislehti uutisoi, että jalkapallokenttä on taas kesäisten vieraiden jäljiltä kunnossa. Kauden alussa joukkueet joutuivat odottelemaan kentälle pääsyä, sillä nurmi oli tauon aikana pahasti vaurioitunut.

Ranskassa kaikenlainen futis lomailee keskikesän, joten kukaan ei kiinnittänyt huomiota kentälle leiriytyneisiin karavaanareihin muutamaan viikkoon. Ihmettelyä herättää tuon laulavan ja
kiertävän kansanosan nokkeluus ja röyhkeys hyökätä korkein aidoin ympäröidyn ja lukitun jalkapallokentän nurmikolle asustelemaan. Liekö viereisellä parkkipaikalla säännöllisesti viihtyvä sirkuksen väki twiitannut vihjeen somessa?

                      "#OMG&LOL aidan takana nurmikko vihertää siististi EVVK rulet GDI!!!#"

 Esimerkillinen tapaus: FC Cote Bleue

Jos joku suomalaisista joukkueista suunnittelee sarjatason nostoa kautta koko junnuasteikon, niin suosittelen tekemään tutustumismatkan FC Cote Bleuen vieraaksi. Joukkue on kahden eri pikkukaupungin yhdistelmä, jonka tavoite on nousta districtistä Ligue Mediterraneaan. Tätä voisi ehkä panostuksena verrata siihen jos junnujoukkue Suomessa tähtäisi jokaisen ikäluokan Suomen mestaruuteen (sarjassa kuitenkin olisi useita HJK:ita ja KäPa:ja mukana). Lisäksi tavoite tarkoittaa tuon tason luomista pysyväksi olotilaksi vuodesta toiseen.

FC Cote Bleue on yhdistänyt Carry-Le-Rouet'n ja Sausset-Les-Pinsin joukkueet (molemmat ovat vain noin 7000 asukkaan merenrantakyliä Marseillen lähellä, mutta erittäin rikkaita asuinalueita) ja aktiivisesti kutsunut mukaan poikia myös Marseillesta. Kunkin ikäluokan edustusjoukkue pelaa noin 30- 40:n pojan ringillä ja akatemiaperiaatteella. Vielä 17-vuotiaiden sarjassakin pojat käyvät lukiota kentän viereisessä oppilaitoksessa, joka tukee joukkueen toimintaa. DHR-tasoinen kenttä on uudistettu Saussetiin (yksityisrahoilla), jossa ykkösjoukkue harjoittelee isolla ringillään. Kakkonen ja kolmonen harjoittelevat Carryssä, jonne myös ykkösjoukkueesta lähettään poikia vahvistukseksi ja hakemaan motivaatiota.

Axterixin hengessä taivas putosi niskaan sarja-avauksessa

Kauden ensimmäinen sarjamatsi ei kestänyt kuin 11 minuuttia, kun peli ukkosen vuoksi keskeytettiin ja joukkueet komennettiin pukukoppeihin. Kun Provencessa on kesällä kuuma, niin paikalliset sanovat, että "aurinko putoaa". Kun taas sataa kuin saavista, niin silloin "taivas putoaa".

Tuomari yritti vielä kerran palauttaa joukkueet kentälle, mutta samanaikainen salamanisku katkaisi sähköt, eikä kentälle enää uudelleen palattu.

Toinen sarjamatsi saatiin pelattua
 
Ensimmäiset suorituspisteet saatiin plakkariin 1-4 vierasvoitolla Aix Univerciten joukkueesta. Suomalaiskympille 2+0 ja yli pisteen keskiarvolla mennään edelleen, vaikka koko joukkue näyttääkin ehkä vielä hieman vajaakuntoiselta.  

torstai 19. syyskuuta 2013

Kolmas kausi toden sanoo

Joskus futisperheitä onnistaa, kun ottelut tai turnaukset osuvat mukaviin paikkoihin. Näin kävi viime viikonloppuna, kun uusiutunut U17-joukkue kävi kokeilemassa ensimmäisen kerran yhteistä säveltään.  Kauden avaukseksi oli valittu kolmen joukkueen miniturnaus Antibes’ssa.
Joukkueen pojat eivät tiedä varmaankaan kaupungin hienoudesta mitään, mutta muu perhe ehti vierailla Välimeren jahtikeskuksena tunnetussa satamassa ja käydä syömässä vanhassa kaupungissa. Oli ihan kivaa, aurinko paistoi ja ruoka oli hyvää. Itse söin vietnamilaisia nemssejä.
Sen sijaan itse pelipaikka oli nuhrun peitossa ja ympäristöltään suorastaan kurjassa kunnossa. Junaradan ja asuinalueen väliin puristunut kenttä ei ollut hääppöinen ja katsomoalueen leveydeksi mitattiin vajaa syli. Aidan yli menneet pallot pomppivat radalle tai yksityisiin pihoihin, joten niitä ei edes yritetty hakea heti, vaan uusi pallo laitettiin heti peliin vaihtoaitiosta. Kotijoukkueen AS Fontonnen kuppilakaan ei vaikuttanut äskettäin siivotulta.
Kentällä itse peli oli mielenkiintoisempaa ja niinpä kannustusjoukot pysyivät paikalla molempien pelien ajan. Kotijoukkue AS Fontonne on paikallisen districtin ylimmältä tasolta ja turnauksen nizzalainen kolmas joukkue, pelaa Ligue Mediterranean tasolla DHR. Erittäin kovia vastustajia siis.
Kahdesta ottelusta tuloksiksi jäi kaksi 1-2 tappiota, mutta yleiskuva oli positiivinen. Edes toinen ottelu (vain vartti edellisen jälkeen) ei mennyt liigajoukkueen hallinnaksi, vaan Luynes onnistui pitämään pelitapahtumat tasaisina. Kaiken järjen mukaan tästä on hyvä ponnistaa taisteluun sarjanoususta. Oma pelimiehemme latoi maaleista tasan 100%, joten pelit kymppipaikalla ovat alkaneet tehokkaasti. Kolmessa pelatussa harkkapelissä on nyt kertynyt neljä maalia, joten yli maalin keskiarvolla mennään.
Kauankohan tahti kestää ? Tervetuloa taas mukaan, nyt jo kolmanteen kauteen Etelä-Ranskassa. Etukäteen sarjassa on neljä suosikkia, joista vain kaksi nousee. Jännää tulee olemaan taas koko rahan edestä (vuoden futismaksut 180 EUR, kattaen myös varusteet).

torstai 22. elokuuta 2013

Futista pelataan muuallakin kuin kentällä

Pelien tauottua kentällä, pääsi sarjakausi vasta todellisuudessa käyntiin, kun piirikunnallinen jalkapalloraati uudelleen järjesti sarjatasot kertaheitolla. Kun U17 Excellent ja U17 Pre-Excellent tasoilla pelaa kaiken kaikkiaan 60 joukkuetta, niin näistä peräti 30 vaihtaa kesän aikana sarjatasoa.

Joukkueita on katsottu kokonaisuutena, joten niinpä pelimiehemme Luynes Sport koki tässä ikäluokassa kovia, kun molemmat sen tasojoukkueet pudotettiin pykälällä alaspäin. Sen sijaan taas Pre-Excellent Group B:n St.Cannat ei varmaan usko tuuriaan, kun se vältti putoamisen.

Kun putoajien virta ylhäältä alas on voimakas, tarkoittaa se huimaa tason nousua alasarjoissa. Taistelu takaisinnoususta tuleekin olemaan verinen, kun kaikkien nyt pudonneiden joukkuiden pyrkimyksenä on varmasti palata heti takaisin vanhaan järjestykseen.

U19 sarjassa Luynes piti paikkansa molemmilla joukkueilla, joten nyt seuran kaareen syntyi kuoppa 17-vuotiaiden kohdalle. Veikkaanpa, että seuran johdon valmennukselle ja pojille asettama paine on taas tuttuun tapaan kova, jos menestystä ei heti ala tulla.

Pelimiehemme tavoitteet alkavalle kaudelle on saada ensimmäinen ehjä kausi (jo kolmas kausi Ranskassa!), varmistaa pysyvä ja keskeinen rooli 17-vuotiaissa, saada siellä paljon peliaikaa ja lisäksi saada mahdollisuuksia käydä 19-vuotiaiden treeneissä ja peleissä. Jos noissa tavoitteissa pystytään viemään kautta läpi (alkavien lukio-opintojen keskellä) niin seuran vaihtoa ei tarvitsisi harkita. Toivotaan parasta ja myös menestystä alkavalle kaudelle.

 U17 Excellent : Nousijat (vihreä) ja laskijat (punainen)

GROUPE A                                                   GROUPE B
1 AC ARLES AVIGNON 2                          1 AS MAZARGUES 
2 SALON BEL AIR FOOT                           2 ES LA CIOTAT 
3 JS ST JULIEN                                            3 USC BAILLE FLORALIA 
4 FC MARTIGUES 2                                    4 OHS CAMPAGNE LEVEQUE 
5 AS GEMENOS                                           5 ES PENNOISE 
6 ASMJ BLANCARDE                                 6 ES VITROLLES 
7 USPEG                                                        7 LUYNES SPORTS 
8 SMUC                                                          8 SO SEPTEMES 
9 SC MONTREDON BONNEVEINE           9 SC AIR BEL 3 
10 USC MINOTS DU PANIER                     10 SO CAILLOLS 
11 US MARIGNANE

 U17 Pre-excellent : Nousijat (vihreä) ja laskijat (punainen)

 GROUPE A                                                    GROUPE B
1 FC COTE BLEUE                                       1 AS AIXOISE 2
2 AC ARLES AVIGNON 3                           2 US VENELLES
3 FC CHATEAUNEUF LES MARTIGUES 3 ES MILLOISE
4 FC MARTIGUES 3                                    4 AS GIGNAC 3
5 FC ISTRES OP 3                                        5 FC ROUSSET SVO
6 FC ISTRES RASSUEN                              6 LUYNES SPORTS 2
7 AC PORT DE BOUC                                 7 SC ST CANNAT
8 BERRE SC                                                  8 AS ROGNAC
9 US MIRAMAS FG                                     9 E-LA FARE / VELAUX
10 SC ST MARTINOIS FG                           10 US PUYRICARD FG

 GROUPE C                                                    GROUPE D
1 CLUB DE BEAUMONT                           1 JO ST GABRIEL 2 
2 ASPTT DE MARSEILLE                          2 AUBAGNE FC 2 
3 CA PLAN DE CUQUES                            3 FC ST MARCEL 
4 GS CONSOLAT 2                                      4 ES LA CIOTAT 2 
5 BUREL FC 2                                              5 EMH ALLAUCH 
6 BIVER SPORTS                                        6 JS ST JULIEN 2 
7 USM ENDOUME CATALANS 2             7 ES BASSIN MINIER 
8 USPEG 2                                                   8 EC TREILLE SPORTS 
9 JS PENNES MIRABEAU 2                    9 FC ROUGUIERE FG
10 AS LA CAYOLLE                                 10 US MICHELIS FG