Seura on kerho

Ranskalainen jalkapalloseura on monella tapaa sisäpiirin kerho. Parhaiten tämän huomaa, kun käy kentällä sunnuntaisin, jolloin seuran ihmiset ja sen valmentajat ovat kokoontuneet uloskannetun pitkän pöydän ääreen. Tämän ääressä istutaan koko päivä pelien jälkeen ja syödään, jutellaan, kiistellään ja ryypiskellään korttia pelaten. Auringon laskiessa sitten lopetellaan ja kuljetaan kaulakkain kohti auringonlaskua, kaikki päät täynnä "seurahenkeä ja yhteenkuuluvuutta".

 Tälläiseen joukkuehenkeen on vaikea päästä nopeasti sisälle. Se on oikeastaan mahdotonta, kun valmentajasysteemin mukaisesti lapsesi valmentaja vaihtuu kahden vuoden välein. Seuraan ja sisäpiiriin olisi parasta kuulua jo siis alusta lähtien.

 Olemmenkin jo tunnistaneet kaksi muuta  samanlaista tapausta kuin itse olemme. Irlantilais-ranskalainen todella lahjakas ja ahkera poika, oman pelimiehemme ikätoveri, pelaa kolmosjoukkueessa, vaikka lahjat riittäisivät varmasti ylemmäs. Samoin on laita todella lahjakkaan amerikkalais-suomalaisen 11-vuotiaan pojan, joka kotiseurassaan oli kapteeni. Todella lahjakas poika pomputtaa hänkin kolmosjoukkueessa.

 Ranskaan saapuessa pitää siis olla valmis tekemään useamman vuoden edestä työtä ja antaa rauhallisesti tasaisia näyttöjä. Valmentajat pitää pystyä kohtaamaan ranskaksi ja missään nimessä ei kertoa olevansa paikkakunnalla vain väliaikaisesti. Siltä pohjalta ei ohiteta yhtään sisäpiirin poikaa, ei varsinkaan, jos joukkueen peli kulkee riittävällä tasolla ilman mahdollisia vahvistuksia.

 Kausi alkaa kääntyä lopuilleen ja kaksi sarjamatsia on jäljellä verkkaiseen tahtiin. Kun sarjataso vaihtuu kesällä U15:sta U17:ään, on edessä uuden ikäluokan try-out ja uudet valmentajat. Pelaaminen 15/16-vuotiaana U17-sarjassa on varmasti uusi haaste. Tulee olemaan jännittävää nähdä mikä  vaikutus on valintoihin sillä, että pelimies puheleekin jo sujuvaa ranskaa muiden mukana?