Stade Velodrome

“OO-LYYM-PII-KEE-DÖÖ-MAA-SEIJ ! ” eli kotoisammin L’OM (äännetään loo-em) pesi kotiistadionillaan Inter Milanin ja me onnistuimme saamaan matsiin liput. Itse peli ja sen ympärillä pyörivä kulttuuri huutoineen, pommeineen ja vastustajan herjaamisineen oli erittäin värikäs tapahtuma. Hauskimpana paikallisena piirteenä voisin mainita katsomoiden välisen “keskustelun”, joita virage nord ja virage sud käyvät pikittäin kentän yli. Molemmissa katsomoissa on 10000-15000 katsojaa ja ne huutelevat kotoisasti toisilleen kommentteja kuorohuutona. Aika hauskaa. Joskus jopa itse peli pääsi unohtumaan tuon leikin lomassa.

Meillä kuitenkin päälimmäinen mieleenjäänyt seikka oli nähdä pelaajat luonnossa. Katsomosta nähtynä kaikki pelaajat olivat hyvin rotevia. Tätä ei TV:n kuvaruudulta ymmärrä, kun ei ole vertailukohtia joihin nähden havainnoida. Jos ei olisi tiennyt kyseessä olevan huippu-urheilijoiden, niin olisi voinut kaukaa katsoen luulla pelaajia jopa lihaviksi. Niin silmiinpistävän lihaksikkaita olivat.

Pelimaakarimmekin toivottavasti koki herätyksen ja alkaa nyt ymmärtää paremmin vanhempien ruokailukehotuksia. Samalla aukeni oma ymmärrykseni sille, miksi ykkösjoukkueissa pelaa tässä maassa vain suurikokoisia palaajia. Huipulle pääsyn edellytyksenä on erittäin vahva fysiikka. Se voisi tuon nähdyn perusteella olla kovan yrityksen lisäksi tärkein ominaisuus, millä Ranskassa edetään huipulle. Juniorien pelisysteemi on pienpelin kaltaista ja opettaa nopeuteen, kun taas roolimallit ovat usein nähtävillä ja kertovat ulkonäöllään viestiä fyysisyydestâ. Kun noihin elementteihin lisätään ylitsevuotava into peliin, ei  ihme, että huippupelaajia syntyy liukuhihnalta.

Kiinnostaako muuten, mitä vastustajalle huudeltiin?  Toivotettiin vain – reippaasti ja iloisesti -mammanpoikien äidille terveisiä  ja menestystä mitä perinteisimmässä palveluammatissaan – tietysti Italian kielellä.

Pakkanen

Kauhea talvi, Siberia, on kohdannut Provencea. TV:n meteo on seurannut jo viikkoja, kuinka ilmamassa Siberiasta vyöryy yli Euroopan ja väistämätön, eli kaikkien aikojen kamalin talvi uhkaa toteutua.

Kun lunta on vuoristossa paljon, on hyvä varautua myös siellä, missä noin 99% ihmisistä asuu eli muualla. Niinpä on parasta sulkea koulut ja jättää menemättä töihin. Jos matkalla on yksikin alamäki, missä on vaarana ajautua nelipyöräluisulla rotkoon, silloin on parasta pysyä sisätiloissa. Viimeiset kaksi viikkoa jatkunut pakkaskeli ja kaksi lumisadetta ovatkin kerryttäneet tiet valkoisiksi. Ei tosin lumesta (jota ei ole), vaan hysteerisestä suolauksesta, joka on muodostanut paikoin puolen sentin vahvuisen valkean kerroksen tielle. Paikoin suolaus on jopa vaarallisen liukas. Aika ironista, eikös vaan?

Kaksi viimeistä sarjakierrosta lasten ja nuorten amatöörifutiksessa on peruttu. Samoin on tehty rugbyssa. Kaikki urheilukentät koko provinssin alueella on aluehallinnon toimesta suljettu. Perustelut ovat vankkaa pro-tasoa, eli ensinnäkin kenttä on jäässä ja toisaalta lasten lihakset eivät kestä liikuntaa alle nollan lämpötiloissa. Ei siis mikään ihme, ettei Suomesta nousta kansainväliselle tasolle. Lapsiemme lihakset ovat näet luultavasti täysin pilalla, kun treenikaudesta valtaosa harjoitellaan pakkasessa.

Kaikki ranskalaiset urheiluseurat tuntuvat noudattavan annettuja keskushallinnon komentoja erityisellä hartaudella. Kentillä ei näy harjoittelemassa ketään. Se on jotenkin outoa suomalaiselle, kun meillä ei taida tälläistä auktoriteettia urheilun saralla olla. En myöskään usko, että meillä maltettaisiin noudattaa vaikkapa palloliiton nettisivujen kehotusta olla harjoittelematta kunnes vallitsee taas kiva urkkakeli.

Vaikka urheilu on täällä monelaisen kiivauden kohde, ei mikään kuitenkaan aja ranskalaista pakkaseen. Jos on olemassa pienikin tekosyy välttää kylmyys, niin tuntuu kuin koko kansa huokaisisi helpotuksesta ja jäisi tyytyväisenä nauttimaan kodin lämmöstä. Herkimmät reagoivat jo pelkästä aavistuksesta, mutta karskeimmatkin taipuvat lopulta pakon edessä -nimittäin sen palloliiton tekstiviestin edessä.

Kummalliset liberot ja kaaripallotaktiikat

Kivenkova Club De Beaumont oli loistava esimerkki siitä, kuinka monenkirjavaa taktiikkaa täällä näkee. Jo joukkueen alkulämmöissä kiinnitimme huomion valmentajaan, joka keskellä kenttää juoksutti parijuoksuja tupakki huulessa roikkuen. Hieman nauratti, kun muistelimme suomalaista futiskulttuuria, missä katsojienkin tupakointi herättää intohimoja. Tuo "Sikari-Sakari"-tyyppinen valmentaja peluutti ryhmittymäänsä niin, että kolmen-neljän puolustajan alakerta pysyi koko ajan alhaalla. Heistä yksi oli hyökkääjän iholla roikkuva 'breaker', jonka tehtävänä oli varmistaa, ettei hyökkääminen maita liian hyvin. Perheemme pelaava jäsen kertoi puolustuslinjan olleen myös loukkauksia suoltava katupoikajengi. Ilmeisesti riittävä määrä arki-ranskan kurssista on jo siis opittu.

Toinen piristävä erikoisuus ja aika tyypillinen peluutus on libero, joka roikuu usein kaukana muun puolustuslinjan alla. Tätä taktiikkaa käyttää parikin joukkuetta, ilmeisesti ottaakseen tilaa pelinrakennukselle. Liberon on oltava pelinlukutaitoinen kaveri, joka osaa paitsioansan, muutoin saattaa tulla rumaa jälkeä. Aika erikoista peluutusta ja Suomessa ei menisikään ehkä sellaisenaan läpi. Täällä sen sijaan peli on piensyöttöpeliä ja kovinkaan montaa pitkää avausta tai keskitystä ei yleensä nähdä. Hyökkäyssuunnassa liberolla on kuitenkin näin enemmän tilaa ja hän voi tiiviin ryppään alapuolella heitellä palloja omalle hyökkäykselle yli pelaajalauman.  Tämä on myrkkyä, mikäli puolustus on hitaampi kuin hyökkäys.

Muuten, tuon tupakointiasian lisäksi myös toinen suomalainen futiskampanja hymyilyttää täällä hieman. 'Rasisti on reppana', on sanonut Palloliiton kasvatuskamppanja jo vuosia. Se on hyvä kampanja, eikä siinä moitteen sijaa. Täällä porukka kentällä on kuitenkin niin monenkirjavaa ja värikästä, etten ainakaan minä keksi ketä kohtaan voisi olla rasistinen. Jos vaikka otetaan tuo Beaumontin joukkue, niin siinä oli mukana vain kaksi vaaleaa poikaa. Muut joukkueen pojat olivat sen verran suurikokoisia ja voimakkaan näköisiä, että rasistinen reppana olisi saanut todellakin äkkilähdöt siinä porukassa.

Muista aina "liikenteessä"...

Ranskalainen on täysin tottunut siihen, että joka kadulla ja kaistalla on aina autoja. Ei siis tarvitse varoa autoa tulevaksi, kuten Suomessa, vaan on koko ajan oltava valppaana. Tämä jatkuva valppaus johtaa aluksi omituiselta tuntuviin asioihin, joita kohdatessaan suomalaisesta tuntuu kuin niissä ei olisi järkeä ollenkaan.

Yksi tälläinen kummallisuus on ajaminen liikenteessä ilman valoja. Meidäthän on Suomessa aivopesty siihen, että autot pitää huomata. Täällä taas on niin, että kun autoja on koko ajan joka paikassa, on tärkeämpää kaupungissa huomata jalankulkijat autojen joukosta. Ruuhkaisilla moottoriteillä on tärkeää, että jarruttaminen erottuu heti, joten ajovalot laitetaan pois häiritsemästä.

Liikenne on siis herkäksi viritetty ja siellä on mahdollista puikkelehtia muiden ohitse, jos on nopea ja rohkea. Jos on hidas ja arka, voi juuttua pitkiksikin ajoiksi paikalleen. Jonossa seisominen onkin yksi vaarallisimmista tilanteista ranskalaisessa liikenteessä, kun molemmin puolin liikenne viuhuu ohi ja pahimmillaan molempiin suuntiin seisovan jonon läpi. On selvä, että liikennekulttuuri ohjaa lapsia (vanhempiensa esimerkillä) olemaan nopeita, rohkeita ja hieman röyhkeitäkin.

Ohitse pääseminen on toinen luonteenpiirre ranskalaisessa liikenteessä. Jos edessäsi on joku, on hän tielläsi. Jos onnistut pääsemään hänestä ohitse, niin ainakaan tästä esteestä ei ole haittaa jatkossa. Jatkuvassa liikennevirrassa vastaava tilanne on koko ajan ja ohitse pyrkiminen on jatkuvaa. Kaikki takana oleva on merkityksetöntä, mikä näkyy usein piittaamattomina ohitteluina taakse katsomatta.

Kaiken tämän voi nähdä junnupelissä kentällä. Peliä pelataan vain nenän osoittamaan suuntaan, lyhyin etäisyyksin, aina yhdestä esteestä kerrallaan ohitse, eikä koskaan pitkiä monta estettä kerralla ohittavia ratkaisuja käyttäen. Pelikäsitys, joka suomalaisella pelaajalla on selkeästi paremmalla tasolla kuin täällä keskiverroin, tuntuu kehittyvän ranskalaispojille vasta myöhäisemmällä iällä.

Kun ranskalaispojilla on pohjilla nopea lyhytsyöttöpeli ja ahtaassa tilassa vuosia junnaaminen, on varmaan helpottava oppia näkemään peliä laajemmalti ja saada haltuunottotekniikan osalta lisää tilaa ja aikaa. Oppimisjärjestys on varmaankin lopputuloksen kannalta parempi kuin suomalaispoikien vastaava. Meillä koti-Suomessa kun pyritään usein pelaamaan tyhjään tilaan ja avaamaan peli laitoja myöten. Tämä sallii pienet virheet haltuunotossa ja hieman hitaampikin voi edetä pitkiä matkoja. Ranskassa se on kuitenkin vain aikuisten pelitapa.

Olisiko tarpeen harkita voimakkaamman "ruuhkaan totuttelun" rakentamista suomalaiseen junnuharjoitteluun? Voisimme vaikka pitää pelikenttää pienempänä pidempään, samalla pidentäen peliaikoja. Tuon kaltainen sisäänajo voisi olla tarpeen, jos jonakin päivänä haluamme yleisen palloilun tason nousevan sille tasolle, josta saadaan yleisö kiinnostumaan tai maanosan turnauksiin nousevia joukkueita kasattua.

Valoa jalkapallokansalle...

Palasin lyhyeltä Suomessa vietetyltä joululomalta töihin viikkoa ennen muuta perhettä. Kun yht'äkkiä ei ollutkaan mitään tekemistä kokonaiseen viikkoon, päätin käyttää ajan hyödyksi. Niinpä iltaisin pikkutunneilla sorvasin excel sauhuten pelimiehelle uutta harjoitusohjelmaa.

Muuton jälkeen syksyllä, oli pelurillamme muutama musta hetki, kun usko paikalliseen harjoitteluun - tai oikeammin sen puutteeseen - oli viedä urheilijaltamme motivaatiot. Päätimme tuolloin, että pyrin laatimaan hänelle ohjelman paikkaamaan saamatta jäänyttä valmennusta ja treeniä. Teimme yhdessä syksyksi ohjelman, jossa oli 14 viikkotuntia urheilua. Mikä tärkeintä, tuossa ensimmäisessä jaksossa oli oma seuranta tehdyille harjoituksille. Harjoitusohjelman sisältö rakentui niistä osa-alueista, joissa tuntui olevan parantamisen varaa. Ohjelma on tuntunut auttavan sekä motivaatioon, että niihin osa-alueisiin, joita halusimme yrittää korjata.

Kun ohjelmallinen urheilu tuntuu olevan motivoiva ja kannustava tapa harrastaa, päätimme jatkaa samaan tapaan tänäkin vuonna. Tähtäimeksi asetettiin uskon säilyminen omaan tekemiseen ja samalla näyttää ranskalaisille närhen munat.

Harjoitusten sisältö on alkuvuonnakin minulta, mutta syksyyn nähden on tulossa liikkuvuuden  ja nopeuden kehittämiseksi muutamia lisäharjoituksia. Jatkossakin viikkotunnit ovat 14, mutta enää ei koululiikuntaa tai tennistä isän kanssa lasketa mukaan. Ja vapaapäivä pyhitetään joka viikolle vastakin.

Toistaiseksi valmennussuhteessa on rauha maassa ja isä & poika jatkavat hyvässä hengessä. Katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan ja miten tuo uusi harjoitusohjelma maittaa.

Muuten ... Hämmästyttävä havainto paikalliselta pallokentältä oli, että sen valot olivat visusti sammutetut koko koululoman ajan. Tässä kaupungissa kukaan ei pelannut jalkapalloa lähes kahteen viikkoon! Kun koulut alkoivat, tuli myös valot illaksi jalkapallokansalle ja kiihkeä, innostunut futaaminen sai alkaa.

Terveiset kaikille lukijoille ja Hyvää Uutta vuotta!

Joulutauko

Futiskausi on sarjan puolivälissä ja joukkueet jäivät joululomalle. Se onkin pitkä, yli kuukauden mittainen paussi, joka tuntuisi olevan aika totaalinen pelitauko. Harjoituksia on kerran viikossa ja valmentajan ohjeena oli:" Lenkkeilkää pari kertaa viikossa.". On siis todennäköistä, että kun kevätkausi tammikuun puolivälin maissa alkaa, on pelien tasossa jonkinlainen kuoppa nähtävissä.

Tuossapa onkin suomalaisille ihmettelemistä, kuinka saada kuukausi kulumaan keskellä parhainta pelikautta? Tiedossa on, että samanlainen yli kuukauden paussi tulee myös kesällä, joten kummalliseltahan tuo vähän vaikuttaa. Pelikausi on aika katkonaisen tuntuinen ja on kuin koskaan ei oltaisi hakemassa kuntohuippua?

Täällä on kuitenkin niin, että alle 15-vuotiaita ei saa kaupata joukkueesta toiseen, eivätkä he myöskään saa pelata yli 50 kilometrin päässä kotoaan. Lisäksi peruskoulu loppuu kahdeksanteen, eli samaan ikään. Systeemi on siis rakennettu tukemaan palloilua tuohon ikään asti, ja vasta sen jälkeen alkavat tosi pelit. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten systeemi toimii loppua kohti, sillä oma pelimiehemme siirtyy kesällä B-junnuihin, eli U17-sarjaan paikallisten jakojen mukaan. Tuolloin vapautuu siirtoikkunat ja suuret alkavat kasata lahjakkuuksia. Voisi siis kuvitella, että ASA:stakin liikenne käy muualle ja päin vastoin.

Paikallinen Hesari, La Provence, jonka jakelualue on ainakin Bouches-Du-Rhônen alue (1,8 milj. asukasta), mutta myös osin PACA (Provence Alpes Cote D'Azur), jossa yhteensä 4,8 milj. asukasta
julkaisi kaikkien juniorisarjojen tulokset joulutauon alkaessa, aina 13-vuotiaisiin asti, alimmalle tasolle saakka. Sieltä se löytyi lehdestä meidänkin pelimiehen joukkueen taulukko, väärin laskettuna tosin. 17 pisteen sijasta oikea luku on 20 ja sijoitus toinen. Kuka löytää As Aixoise 2:n?

 Uskomaton osoitus futiksen tärkeydestä tälle maakunnalle. Olisipa mahtava nähdä joskus Hesarissa junnusarjojen tilanteet alatasoille saakka. Ei kannata edes puhuakaan paikallislehdistä, jotka eivät noteeraa esim. PK K-U:n juniorijoukkueiden otteita, vaikka kyseessä on korkeimmalla kansallisella tasolla, aivan kärjessä pelaavat joukkueet. Sellaisia pitäisi paikallislehden tukea ja kannustaa yleisöä mukaan otteluihin.

Voittaminen kannattaa

Viime viikonloppuna kävimme Marseillen kultahammasrannikolla kahdeksannessa kaupunginosassa todistamassa aika erikoista sarjamatsia, jossa pelimiehemmekin oli mukana.

Varsinainen päätuomari oli liiton järjestämä, mutta linjamiehet päätettiin ottaa yksi kummankin joukkueen huoltojoukoista. Tämä kuulostaa jo ajatuksenakin hieman surkealta, mutta se sai käytännössä lähes surrealistisia piirteitä, kun kotijoukkue nimesi linjamieheksi oman valmentajansa. Elämäni ensimmäisen kerran näin linjamiehen kulkevan koko matsin pari metriä kentän puolella, lippu kainalossa rullalla ja koko ajan päätuomarille purnaten ja häntä vastustaen. Tämä ns. linjamies ei liputtanut yhtään tilannetta omiaan vastaan, mutta suorastaan huijasi omiensa hyväksi, jos siihen vain tilaisuus aukeni. Loistava esimerkki siitä, että täällä vaihtopenkiltäkin saattaa löytyä todella häikäilemättömiä tyyppejä. Varoittelipa työkaverini jopa väkivallasta, jota kova kilpailu saattaa ajaa toiset valmentajat vaatimaan. Mitenköhän tuollainen valmentaja otettaisiin vastaan Hesa Cupissa?

Kotiinviemisiksi tuli vierasvoitto 0-3 ja pelimiehemme kuittasi tehot 1+1, mitä voidaan pitää hyvänä saldona todella isokoisen puolustuksen joukossa.

Tämän viikonlopun sarjamatsi oli kotipeli. Se päättyi 1-0 voittoon, joten joulutauolle ( yli kuukauden tauko sarjassa) lähdettiin voittoputkessa. Kun perheemme peluri teki tuonkin maalin, on joukkueen sarjassa tekemistä 15:sta maalista yli puolet joko suomalaisen tekemä tai järjestämä kassi.

Kun peli on ohi, yleensä voittanut joukkue käyttäytyy reilusti vastustajaa kohtaan kentällä, mutta kun päästään pukukoppiin on riemu katossa ja yhteiskarjunta täyttää ilman. Penkkejä ryskytetään ja peltejä paukutetaan. Kaikilla on hauskaa ja voittaminen on kivaa. Se on niin kivaa, että kun kentällä tulee tilaisuus tehdä maali ja saadaan onnistuminen, sekin on kivaa. On kivaa voittaa - kerta kaikkiaan. Seuraavat harjoitukset ovat rennot ja kaikilla on kivaa, kun on voitettu. Ei huolta huomisesta, eikä tylsää puurtamista ja huutamista, kun valmentajakin on voittaja.

Ero suomalaiseen voittamiskulttuuriin on selvä; meillä ei uskalleta nauttia elämästä kun siihen on tilaisuus ja voiton riemu vaihtuu turhan nopeasti työnteon harmauteen. Voisikohan suomalaista seurajoukkuetta koskaan opettaa nauttimaan voitosta? Olemmeko tasapäistäneet itsemme kilpailukyvyttömiksi? Kaikki pelaa, mutta kukaan ei voita... Ranskalainen kolmen tasojoukkueen systeemi luo tosissaan pelaamisen mahdollisuudet kaikille, mutta kenenkään voittoa ei viedä peluuttamalla eritasoisia pelaajia sekaisin. Alan taipua sen kannalle, että kahden ikäluokan järjestelmä on tässä kohtaa parempi kuin omamme ja kasvattaa paremmin voittamaan.

Olen mielestäni löytänyt myös selkeät kaksi osa-aluetta pelin ulkopuolelta, joissa näyttäisi olevan eroja ranskalaisten ja suomalaisten poikien välillä;

·        valmentajan kuunteleminen ja harjoitusrauhan säilyminen

·        voittamishalun voimakkuus

Odotan mielenkiinnolla listan venyvän tulevien vuosien kuluessa.